Moni laittaa savukkeisiin vuodessa yhden kuukauden nettopalkan, tai jopa enemmän. Jos lopettaa tupakoinnin nyt, kymmenen vuoden päästä rahaa on säästynyt keskiluokan henkilöauton hinnan verran. 15 savuketta päivässä polttanut tupakat jättävä säästää vuodessa yli 2 700 euroa¹, eli kuukaudessa noin 230 euroa. Se vastaa mukavaa palkankorotusta.
Jo ensimmäisen viikon jälkeen kasassa on lähes 60 euron säästö. Sitä voisi juhlistaa vaikka viemällä kumppanin hyvälle aterialle. Kahden säännöllisesti tupakoivan taloudessa samanaikainen lopettaminen tuo talouteen aivan uudenlaista pelivaraa. Omistusasunnossa asuvat voivat helposti kuitata säästyvillä varoilla vaikkapa yhtiövastikkeen.
Jos molemmat polttavat 15 savuketta päivässä, säästöä kertyy kuukaudessa noin 460 euroa, vuodessa peräti pyöreät 5 500 euroa. Jos asunnon vaihto kiinnostaa, summalla voisi maksaa 15 vuodeksi parin prosentin korolla otetun 70 000 euron lainan lyhennykset. Jos matkailu tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, samalla rahalla voisi jokaisella talvi- ja syyslomalla suunnata vaikkapa etelän lämpöön.
Hyötyä ja huvia
Mihin itse käyttäisit säästyvät rahat? Uudet kengät voisivat olla kivat. Tai nykyistä parempi televisio. Uusi kännykkä tai kamera? Kahviautomaatti? Uusi ruokailuryhmä vanhan ja kuluneen tilalle? Motoroitu sänky? Kylpyläviikonloppu? Miten olisi yllätyslahja lapselle tai kumppanille? Uusi instrumentti tai soittotunnit? Kokonaan uusi harrastus? Kausikortti suosikkijoukkueen kotiotteluihin? Tai mitä jos viimeinkin ryhtyisi osakesäästäjäksi.
Parilla sadalla eurolla kuukaudessa kartuttaa jo mukavasti pesämunaa vaikkapa eläkepäiviä varten. Ja niitähän tupakoinnin lopettaville on tilastollisesti tiedossa runsaasti enemmän kuin taipumukseensa edelleen takertuville. Rahaakin tärkeämpää on se, että elämä ilman tupakkaa voi auttaa välttymään useilta tupakointiin liitetyiltä sairauksilta ja muilta terveyshaitoilta.²³
Tupakoinnin lopettamisen hyödyt huomaat nopeasti!⁴
• Verenpaineesi ja sykkeesi palaavat normaalitasolle.
• Veren happipitoisuus palaa normaaliksi, ja nikotiini- ja hiili monoksidipitoisuudet vähenevät yli puolella.
• Maku- ja hajuaistisi parantuvat. Hiilimonoksidi on poistunut elimistöstäsi. Keuhkosi alkavat poistaa limaa.
• Hengittäminen on helpompaa. Keuhkoputkesi alkavat rentoutua ja energisyys lisääntyy
• Verenkierto paranee kaikkialla elimistössä, joten kävely ja juokseminen sujuvat huomattavasti helpommin.
NICORETTE®-SUUSUMUTE | NICORETTE®-IMESKELYTABLETTI |
---|---|
Nicorette®-suusumute helpottaa nikotiininhimoa jo 30 sekunnissa (2 × 1 mg annos). Imeytyy nopeasti suun limakalvojen läpi. Kaksi makua: Freshmint ja Berrymint. | Liukenee suussa nopeasti lievittäen nikotiinihimoa ja vieroitusoireita. Kaksi vahvuutta ja kaksi makua: Icemint ja Fruit. Valitse itsellesi sopivin vahvuus sen mukaan, kuinka paljon poltat. |
NICORETTE®-LÄÄKEPURUKUMI |
---|
Kaksi vahvuutta: 2 mg ja 4 mg. Valitse itsellesi sopivin vahvuus sen mukaan, kuinka paljon tupakoit. Nikotiini imeytyy nopeasti elimistöön suun limakalvojen läpi. Perinteinen maustamaton Nicorette® sekä pehmeät, ksylitolilla makeutetut Freshmint, Fruitmint ja Mentholmint. |
¹: Kun käytät 15 savuketta/pv (20 savuketta/aski, 10,65 €/aski) 12 kuukautta tai 15 sumutetta/pv (keskihinta 05/2022) 3 kuukautta. Suositus 1-2 sumutetta/kerta.
²: https://www.tobaccoinaustralia.org.au/chapter-3-health-effects
³: https://www.tobaccoinaustralia.org.au/chapter-3-health-effects/3-11-dental-diseases
⁴: https://www.nhs.uk/better-health/quit-smoking/
NICORETTE®-nikotiinivalmisteet on tarkoitettu tupakkariippuvuuden hoitoon. Ne lievittävät tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Pidä poissa lasten ulottuvilta. Kun aloitat hoidon, lopeta tupakointi kokonaan. Jos sinulla on krooninen ihosairaus (koskee vain laastareita), sydän- tai verisuonitauti, olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärisi kanssa. Ei alle 18-vuotiaille. FI-NI-2300109 06/2023 ©McNeil/JNTL Consumer Health (Finland) Oy