Suomessa lapsia ei aina haluta ravintoloihin, Espanjassa jopa tarjoilijat viihdyttävät heitä

Eräs ravintolalounas Suomessa ystävieni ja heidän pienen vauvansa kanssa jäi elävästi mieleeni. Lapsen päästäessä vähän ääntä vanhempien paniikki oli käsinkosketeltavaa, sillä naapuripöydän vihaiset katseet porautuivat heidän selkäänsä. Viinilasin uskalsi tilata vain toinen vanhemmista – ja senkin lähes häpeillen. Suomalaisessa kulttuurissa lapsi ei yksinkertaisesti tunnu kuuluvan ravintolaan.

Toisin on täällä Espanjassa, missä lapset kulkevat luontevasti mukana ravintoloissa, kahviloissa, juhlissa – oikeastaan kaikkialla. Etenkin sunnuntaisin on ilo katsella lapsiperheitä nauttimassa pitkää, äänekästä lounasta: välillä lapset istuvat aikuisten pöydässä, välillä heillä on oma pöytä, jossa he tilaavat tarjoilijalta rohkeasti itse.

Kun lapset otetaan pienestä pitäen mukaan aikuisten menoihin, he myös oppivat olemaan erilaisissa ympäristöissä. Totta kai tulee kiukkukohtauksia ja joskus joku muu asiakas häiriintyy, mutta se kuuluu elämään. Usein ravintoloiden ilmapiiri on niin armollinen, että tarjoilija saattaa ilmestyä viihdyttämään lasta.

Espanjassa ihanaa on myös se, että yleiset tilat ovat monesti suunniteltu koko perheen tarpeille. Leikkipuistot ovat hyvä esimerkki – niiden yhteydessä voi usein olla terassi tai ravintola, jossa aikuiset voivat nauttia parhaimmillaan jopa tapaksia ja viiniä. Suomalaiselle alkoholin nauttiminen leikkipuistossa kuulostaa todella hämmentävältä, mutta tavoitteena ei ole humala, vaan maltillinen nautiskelu ruoan tai seurustelun ohessa.

Myös paikallisissa tapahtumissa on usein aktiviteetteja koko perheelle, ja rantabulevardit toimivat koko perheen olohuoneena. Lasten kirmatessa vielä iltakymmenen aikoihin paseolla vanhempien ja isovanhempien seurustellessa vallitsee jotenkin todella lämminhenkinen “kylä kasvattaa” -tunnelma.

Espanjassa osataan tunnetusti juhlia, ja se koskee myös lasten juhlia. Olen monta kertaa ravintolassa miettinyt, kenen vuosipäivää tai kihlajaisia vietetään valtavien koristeiden, kukka-asetelmien ja näyttävien kakkujen keskellä – kunnes olen tajunnut, että joku juhliikin 5-vuotissyntymäpäiviään.

Lasten juhlat ovat usein koko perheen ja ystävien tapahtumia: aikuisillekin on oma tarjoilu ja seurusteluosuus, ja synttärit voivat kestää koko iltapäivän. Siinä missä Suomessa ne parin tunnin kaverisynttärijuhlat ovat yleensä arvokasta vanhempien omaa aikaa, Espanjassa niistä voi tulla koko perheen yhteinen viikonlopputapahtuma.

Mutta on tälläkin hintansa – nimittäin vaivannäkö. Erilaiset karnevaaliviikot ja teemapäivät kuuluvat koulun säännölliseen ohjelmistoon, ja usein koulu nojaa siihen, että perheet osallistuvat aktiivisesti asujen ja rekvisiitan tekemiseen. Seuraan välillä haavi auki, kun tuttavani askartelevat yömyöhään lapsilleen taas uutta asua seuraaviin koulun teemajuhliin.

Sama pieni kulttuurishokki iskee minuun ferioissa. Feria on espanjalaiskaupunkien vuosittainen juhla- tai festivaaliviikko, jolloin kadut täyttyvät musiikista, tanssista, perinteisistä asuista, huvilaitteista ja yhteisestä juhlatunnelmasta. Suomalaisella riittää ihmeteltävää, kun iso festivaalialue tulvii vielä keskiyöllä pieniä lapsia karnevaalivalojen loistaessa ja musiikin pauhatessa.

Vaikea ottaa näin lapsettomana kantaa siihen, kumpi kulttuuri on “parempi” tai mikä toimii kenellekin parhaiten. Kieltämättä on käynyt joskus mielessä esimerkiksi se, saavatko espanjalaiset lapset tarpeeksi unta.

Minulle tämä on kuitenkin ennen kaikkea muistutus siitä, että lapsia ei tarvitse siirtää sivuun, jotta aikuiset voivat elää – vaan lapsuus voi olla osa arkea, yhteisiä aterioita ja kaupunkia. Ja ehkä juuri siinä on jotain erityisen kaunista.