Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Taimikasvatus

Teksti:
Stina Pyrrö, artikkeli on päivitetty 9.5.2016
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 4.2.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Kasvata taimet itse siemenestä alkaen. Taimikasvatus alkaa keväällä, kun luonnonvaloa on riittävästi.

Taimikasvatus aloitetaan maalis-huhtikuussa, kun luonnonvaloa on riittävästi.

  • Jos siemenet kylvetään aiemmin kevättalvella, luonnonvaloa on niukasti ja taimikasvatukseen tarvitaan erityinen kasvivalaisin.

Siemenpussin kyljestä voi tarkistaa eri kasvilajien kylvöajat ja kasvatusohjeet.

Kylvöastia

Taimien kasvualustaksi sopivat hyvin pestyt jogurttipurkit tai maitotölkin pohjat. Kaupasta löytyy kasvatukseen muovi- ja turveruukkuja sekä pienoiskasvihuoneita.

  • Turveruukut maatuvat, joten taimet voidaan istuttaa niissä lopulliseen kasvupaikkaansa. Ruukun on oltava istutettaessa hyvin kasteltu, ja sitä on hyvä murtaa varovasti juurtumisen edistämiseksi. Yläreuna jää mullan alle.
  • Pienoiskasvihuone tai kylvölaatikko koostuu pohjalaatikosta ja kirkkaasta muovikannesta ja kestää monta käyttökertaa.

Kylvöalusta

Hyvä kasvualusta on turve-hiekkaseos, jonka voi sekoittaa itse lisäämällä esimerkiksi kukkamultaan muutaman kourallisen hiekkaa. Hiekalla voi myös viimeiseksi peittää kevyesti koko kylvöksen. Helpointa on ostaa valmista kylvömultaa.

Lannoitteita pitää olla niukasti, koska liian voimakas lannoitus ehkäisee siementen taimettumista.

Kylväminen

Kylvä siemenet harvaan. Pienet siemenet voi myös sekoittaa hiekkaan ja sirotella tasaisesti kylvöastiaan. Isot siemenet voi kylvää suoraan ruukkuun harvakseltaan. Isoja siemeniä voi liottaa vedessä itämisen nopeuttamiseksi.

Useimpien lajien siemenet itävät pimeässä ohuen multapinnan alla. Itämiseen valoa tarvitsevat siemenet kylvetään mullan pinnalle. Tarkista suositus siemenpussin kyljestä.

Kastelu

Kastele kylvöstä sumuttamalla. Siemenet eivät idä, jos multa pääsee kuivumaan tai on liian märkää.

Peitä kylvös muovikelmulla, jotta kosteus ei haihtuisi. Tee kelmuun muutamia reikiä ja tuuleta kylvöstä, kun kosteus tiivistyy kelmun pintaan. Poista kylvösuojus viimeistään, kun taimet koskettavat sitä.

Taimien esikasvatus sisällä ennen niiden istuttamista avomaalle kestää tavallisimmin 6–8 viikkoa.

Kouliminen ja karaisu

Useimmat taimet koulitaan eli siirretään uuteen multaan ja uuteen astiaan, kun sirkkalehtiä seuraavat ensimmäiset kasvulehdet ovat näkyvissä. Kannattaa noudattaa siemenpussin ohjeita, sillä kaikki kasvilajit eivät kestä koulintaa.

Kastele taimet koulintaa edeltävänä päivänä. Tartu taimeen lehdistä ja nosta varovasti esimerkiksi veitsellä auttaen. Istuta taimi varovasti uuteen kasvualustaan hieman syvemmälle kuin se oli kylvöastiassa.

Kasvata taimia valoisalla ikkunalla, mutta suojaa kuitenkin liialta paahteelta. Tarvittaessa taimille voi antaa lisävaloa kasvilampulla.

Taimia karaistaan eli totutetaan ulkoilmaan loppukeväästä. Siirrä istutukset päiväksi ulos ja yöksi takaisin sisälle. Varo laittamasta taimia suoraan auringonpaisteeseen.

Video: Ohjeet taimien esikasvatukseen

Totuta taimet ulkoilmaan, kun ne vahvistuvat ja kevät etenee. Istuta taimet avomaalle vasta kesän kynnyksellä.