Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tunnetko pesumerkinnät?

Teksti:
Kaisa Virtanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 22.5.2024
Vaatteen pesumerkintöjä noudattamalla välttää vaatteen kutistumisen, venymisen, nyppyyntymisen ja värien lähdön.

Pesumerkintöjen noudattaminen on tärkeää, koska vaatteen hoito-ohjeet perustuvat testattuihin ominaisuuksiin ja niitä noudattamalla vaate pysyy parhaiten käyttökelpoisena.

Hoito-ohjeet annetaan vaatteelle kokonaisuutena käytetyn kankaan ominaisuudet, napit ja muut osat huomioiden. Kankaista testataan monipuolisesti muun muassa niiden värinkesto-ominaisuuksia, kutistuvuutta, nyppyyntymistä, rypistyvyyttä ja paloherkkyyttä.

Hoito-ohjeista poikkeaminen voi vaikuttaa vaatteeseen eri tavoilla. Esimerkiksi silkkivaatteen peseminen liian kuumassa voi olla tuhoisaa, kun taas puuvilla ei välttämättä ole kovasta käsittelystä moksiskaan.

Yleiset pesuohjeet

  • Noudata pesumerkinnöissä annettua hoito-ohjetta.
  • Pesun ja silityksen lämpötilamerkinnät ovat maksimilämpötiloja.
  • Lajittele pyykki värin, likaisuuden, vaaditun pesulämpötilan ja -mekaniikan mukaan.
  • Pese tummat ja vaaleat vaatteet erikseen.
  • Valkoiset puuvillatekstiilit vaativat valkaisevan pesuaineen pysyäkseen valkoisina.
  • Valitse värillisille puuvillatekstiileille color-pesuaine, jotta vaatteiden värit pysyisivät.
  • Aroille kuiduille, esimerkiksi villalle, silkille ja akryylille, on hyvä valita pesuaine, jonka pH-arvo on neutraali eli 7–8.
  • Hoito-ohjemerkin alla oleva viiva tarkoittaa pesukoneen varovaista mekaniikkaa. Pyykkiä kannattaa laittaa silloin koneeseen vähemmän kuin tavallisessa pesussa.
  • Useimmat vaatteet on hyvä pestä käännettynä nurinpäin. Silloin vältetään pesuraitojen syntyminen, nyppyyntyminen ja värin kuluminen vaatteista.

Pesumerkkiryhmät

VESIPESU

Normaaliohjelma, lämpötila enintään 95 astetta. Esimerkiksi valkoiset puuvillatekstiilit.

Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 95 astetta. Esimerkiksi valkoiset puuvillatekstiilit, joissa on siliävyyskäsittely. Koneessa vajaatäyttö.

Normaaliohjelma, lämpötila enintään 60 astetta. Esimerkiksi värilliset puuvillatekstiilit.

Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 60 astetta. Esimerkiksi värilliset puuvillatekstiilit, joissa on siliävyyskäsittely. Koneessa vajaatäyttö.

Normaaliohjelma, lämpötila enintään 40 astetta. Esimerkiksi ns. hienopyykki.

Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 40 astetta. Esimerkiksi ns. hienopyykki, vaatteet mahdollisesti siliävyyskäsiteltyjä. Koneessa vajaatäyttö.

Varovainen ohjelma, lämpötila enintään 30 astetta. Esimerkiksi hellävaraista pesua vaativa hienopyykki, kuten villa ja silkki. Koneessa vajaatäyttö.

Erittäin varovainen ohjelma, lämpötila enintään 30 astetta. Esimerkiksi erittäin hellävaraista käsittelyä ja pesua vaativat tekstiilit, voivat olla villaa tai silkkiä. Koneessa hyvin vähän pestäviä tuotteita.

Vain käsinpesu sallittu. Pesuastian tulee olla tarpeeksi suuri ja vettä tulee olla paljon. Yleensä vaatetta ei saa hangata tai vääntää kovakouraisesti.

Vesipesu kielletty. Vaatteesta ei saa poistaa edes paikallista tahraa vedellä, vaan se pitää viedä pesulaan.

Valkaisumerkinnät

Valkaisu sallittu. Vaate voidaan valkaista.

Vain happivalkaisu sallittu. Vaatteen valkaisussa saa käyttää vain happeen perustuvaa valkaisevaa ainetta.

Valkaisu kielletty. Vaatetta ei saa käsitellä minkäänlaisella valkaisevalla aineella.

Rumpukuivausmerkinnät

Rumpukuivaus.

Normaali rumpukuivaus. Vaate voidaan kuivata kuivausrummun normaalilla ohjelmalla.

Varovainen rumpukuivaus. Vaate voidaan kuivata kuivausrummussa alhaisella lämpötilalla. Rumpua ei kannata täyttää täyteen.

Rumpukuivaus kielletty. Vaatetta ei saa kuivata kuivausrummussa.

Silitysmerkinnät

SILITYS

Silityslämpötila enintään 200 astetta. Vaate voi olla esimerkiksi puuvillaa tai pellavaa.

Silityslämpötila enintään 150 astetta. Vaate voi olla esimerkiksi puuvilla-polyesterisekoitetta.

Silityslämpötila enintään 110 astetta. Vaate voi olla esimerkiksi silkkiä, polyamidia tai muuta lämpöherkkää materiaalia.

Silitys kielletty. Vaatetta ei saa silittää.

Muut pesumerkkiryhmät

Kemiallinen pesu.

Kemiallinen pesu tetrakloorieteenillä. Vaate viedään pesulaan kemialliseen pesuun.

Varovainen kemiallinen pesu tetrakloorieteenillä. Vaate viedään pesulaan kemialliseen pesuun.

Kemiallinen pesu hiilivedyllä. Vaate viedään pesulaan kemialliseen pesuun.

Varovainen kemiallinen pesu hiilivedyllä. Vaate viedään pesulaan kemialliseen pesuun.

Kemiallinen pesu kielletty.

Kemiallinen vesipesu eli ns. emulsiopesu. Tehdään vain pesuloissa. Sopii esimerkiksi neuleille.

Varovainen kemiallinen vesipesu eli ns. emulsiopesu. Tehdään vain pesuloissa. Sopii esimerkiksi neuleille.

Epäviralliset pesumerkit

Pesumerkinnät on standardoitu. Silti vaatteissa näkee toisinaan merkkejä, joita ei löydy suomalaisesta hoito-ohjemerkistöstä.

Ripustuskuivaus Laita vaate ripustimelle kuivumaan. Muista suoristaa saumat.

Kuivata tuote vaakatasossa Levitä vaate tasaiselle alustalle kuivumaan. Oio vaate mittoihinsa. Käytetään esimerkiksi neulevaatteissa.

Vaate ripustetaan kuivumaan vettävaluvana

Vaate on kuivatettava sisällä Tuotteeseen voi tulla värivirheitä ulkokuivatuksessa. Merkintä voi olla esimerkiksi silkkivaatteissa.

Väännä hellästi käsin vaatetta pesun jälkeen tai linkoa hetken pesukoneessa Saat ylimääräisen veden pois ennen kuivatusta.

Vaatetta ei saa vääntää

Ei saa lingota

"Pese vaate 30-asteisessa konepesussa" Amerikkalainen pesuohjemerkintä.