Appelsiini-mantelileivokset
Mehevien leivoksien valmistelu kannattaa aloittaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta pohja ehtii jäähtyä ja vetäytyä ennen tuorejuustolla kuorruttamista.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 150 g | mantelimassaa |
| 150 g | margariinia |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 3 kpl | kananmunaa |
| 3 dl | vehnäjauhoja |
| 2 tl | leivinjauhetta |
| 1 tl | vaniljasokeria |
| 1 kpl | appelsiinin raastettu kuori |
| 1 dl | appelsiinimehua |
Pinnalle | |
| 1 kpl | (200 g) appelsiinituorejuustoa |
| 1/2 dl | kookoshiutaleita |
Valmistus
- 1
Mittaa mantelimassa, margariini ja sokeri monitoimikoneeseen, jossa on leikkuuterä. Aja tasaiseksi. Lisää munat, keskenään sekoitetut kuivat aineet, appelsiinin kuoriraaste ja appelsiinimehu. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Levitä taikina tasaisesti leivinpaperoidun reunallisen paistovuoan (n. 22 x 29 cm) päälle. Paista 175-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia.
Anna levyn jäähtyä hyvin, mieluiten seuraavaan päivään. Käännä levy varoen ylösalaisin. Notkista tuorejuusto ja levitä kakkulevyn päälle. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita.
Vinkki: Voit myös paistaa taikinan pyöreässä irtopohjavuoassa (halk. 24 cm) ja leikata valmiin kakun kolmionmuotoisiksi paloiksi.
Ravintosisältö
201
Energiaa kcal
840
Energiaa kj
6,3 g
Rasvaa
1,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
29,5 g
Hiilihydraatteja
17,0 g
Sokereita
1,1 g
Kuituja
5,4 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
201
Energiaa kcal
840
Energiaa kj
6,3 g
Rasvaa
1,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
29,5 g
Hiilihydraatteja
17,0 g
Sokereita
1,1 g
Kuituja
5,4 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 150 g Margariinia, 2 tl Leivinjauhetta, 1 tl Vaniljasokeria, Appelsiinin raastettu kuori.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Ällistyttävän helppoa! Näin saat taas valkoisen vessanpöntön
- 2.Onko kotisi aina pölyinen? Nyt kerromme yhden syypään
- 3.Voiko 11 000 eurolla rakentaa talon? Tiia teki niin
- 4.Luovu näistä tavaroista kotona – et jää kaipaamaan
- 5."Tämä piirakka kerää aina ylistävät kehut"
- 6.Hääpäivän aatto oli paljastava – Tällaista on olla alkoholistin puoliso













