Granaattiomena-minttutoti
60 min (josta 20 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Makeasta granaattiomenasiirapista ja haudutetusta minttuteestä sekoitettu lämmin juoma haastaa perinteisen glögin. Kaada höyryävänä sesongin hedelmien seuraan.
| 3 kpl | granaattiomenaa |
| 2 dl | sokeria |
| 1 l | vettä |
| 2 kpl | tähtianista |
| 1 kpl | kanelitanko |
| 2 kpl | ruukkua minttua |
| Lisäksi | |
|---|---|
| 4 kpl | taatelia |
| 2 kpl | päärynää |
| 1 kpl | sitruuna |
- 1.
Halkaise granaattiomenat ja irrota siemenet kulhoon koputtelemalla hedelmän kuorta esimerkiksi lusikalla. Ota hieman siemeniä eri astiaan ja laita sivuun viimeistelyä varten. Laita loput siemenet vahvaan muovipussiin, sulje pussi ja rullaa pussin päältä kaulimella. Näin mehu irtoaa siemenistä siististi. Siivilöi mehu kattilaan. Sekoita sokeri mehuun ja keitä kasaan miedolla lämmöllä 15 minuuttia, kunnes jäljellä on noin 2 dl siirappia.
- 2.
Laita toiseen kattilaan vesi, tähtianikset ja kanelitanko. Keitä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää minttu varsineen. Peitä kannella ja anna maustua 15 minuuttia.
- 3.
Poista taateleista siemenet ja pilko taatelit muutamaan osaan. Kuori ja kuutioi päärynät. Pese ja viipaloi sitruuna. Jaa granaattiomenansiemenet ja hedelmät laseihin.
- 4.
Siivilöi ja kiehauta minttuliemi. Sekoita se siirapin kanssa ja kaada kuumana hedelmien päälle.
Granaattiomena-minttutoti
Makeasta granaattiomenasiirapista ja haudutetusta minttuteestä sekoitettu lämmin juoma haastaa perinteisen glögin. Kaada höyryävänä sesongin hedelmien seuraan.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 3 kpl | granaattiomenaa |
| 2 dl | sokeria |
| 1 l | vettä |
| 2 kpl | tähtianista |
| 1 kpl | kanelitanko |
| 2 kpl | ruukkua minttua |
Lisäksi | |
| 4 kpl | taatelia |
| 2 kpl | päärynää |
| 1 kpl | sitruuna |
Valmistus
- 1
Halkaise granaattiomenat ja irrota siemenet kulhoon koputtelemalla hedelmän kuorta esimerkiksi lusikalla. Ota hieman siemeniä eri astiaan ja laita sivuun viimeistelyä varten. Laita loput siemenet vahvaan muovipussiin, sulje pussi ja rullaa pussin päältä kaulimella. Näin mehu irtoaa siemenistä siististi. Siivilöi mehu kattilaan. Sekoita sokeri mehuun ja keitä kasaan miedolla lämmöllä 15 minuuttia, kunnes jäljellä on noin 2 dl siirappia.
Määrä Ainesosa 3 kpl granaattiomenaa 2 dl sokeria - 2
Laita toiseen kattilaan vesi, tähtianikset ja kanelitanko. Keitä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää minttu varsineen. Peitä kannella ja anna maustua 15 minuuttia.
Määrä Ainesosa 1 l vettä 2 kpl tähtianista 1 kpl kanelitanko 2 kpl ruukkua minttua - 3
Poista taateleista siemenet ja pilko taatelit muutamaan osaan. Kuori ja kuutioi päärynät. Pese ja viipaloi sitruuna. Jaa granaattiomenansiemenet ja hedelmät laseihin.
Määrä Ainesosa 4 kpl taatelia 2 kpl päärynää 1 kpl sitruuna - 4
Siivilöi ja kiehauta minttuliemi. Sekoita se siirapin kanssa ja kaada kuumana hedelmien päälle.
Viipaloi juomaan klementiiniä ja muita satokausihedelmiä.
Ravintosisältö
294
Energiaa kcal
1230
Energiaa kj
1,0 g
Rasvaa
—
Tyydyttynyttä rasvaa
63,5 g
Hiilihydraatteja
62,5 g
Sokereita
6,8 g
Kuituja
2,0 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
294
Energiaa kcal
1230
Energiaa kj
1,0 g
Rasvaa
—
Tyydyttynyttä rasvaa
63,5 g
Hiilihydraatteja
62,5 g
Sokereita
6,8 g
Kuituja
2,0 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 2 kpl tähtianista, 1 kpl kanelitanko.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Kevään ihanin hittiväri on kaikkialla – käytä sitä näin
- 2.Tämä suomalaisten rakastama takki on kevään hitti
- 3.Teethän joka hammaspesun jälkeen näin? Vältyt punahomeelta
- 4.Tee kuin espanjalaiset! Nälkä pysyy kurissa ja paino voi laskea
- 5.Outi ahdistui tavaroistaan ja tuhosi niitä – nyt hänen yrityksensä tuottaa käsityötä markettiin
- 6.Harkitsetko paljasjalkakenkiä? Jalkaterapeutti kertoo, milloin niistä on oikeasti hyötyä












