Jäätelökääretorttu
Useita tunteja (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Kääri jäätelökakku rullalle! Täytä kääretorttu jäätelöllä ja raikkailla mansikkaraidoilla ja pakasta. Viileä herkku on hauska tarjottava kahvipöydässä.
| Pohja | |
|---|---|
| 4 kpl | kananmunaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 dl | vehnäjauhoja |
| 3/4 dl | perunajauhoja |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| Täyte | |
| 400 g | mansikoita |
| 2 rkl | sokeria |
| 350 g | (7 dl) vaniljajäätelöä |
- 1.
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään toisessa kulhossa. Siivilöi jauhoseos ja sekoita se varovasti nostellen munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
- 2.
Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, johon on ripoteltu 2 rkl sokeria. Poista pohjapaperi, kun torttu on hieman jäähtynyt. Anna torttulevyn jäähtyä kokonaan.
- 3.
Ota vähän marjoja sivuun koristelua varten. Soseuta loput marjat ja mausta sose sokerilla. Pehmennä jäätelö puuharukalla tai sähkövatkaimella. Levitä jäätelö jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja marjasose jäätelön päälle.
- 4.
Rullaa levy leivinpaperin avulla kääretortuksi, jätä saumakohta alle. Kääri leivinpaperiin kääritty torttu vielä folioon ja pakasta vähintään kaksi tuntia.
- 5.
Jos torttu on pakastimessa pidempään kuin kaksi tuntia, ota se sulamaan jääkaappiin 15–30 minuuttia ennen tarjoilua.
Jäätelökääretorttu
Kääri jäätelökakku rullalle! Täytä kääretorttu jäätelöllä ja raikkailla mansikkaraidoilla ja pakasta. Viileä herkku on hauska tarjottava kahvipöydässä.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Pohja | |
| 4 kpl | kananmunaa |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 dl | vehnäjauhoja |
| 3/4 dl | perunajauhoja |
| 1 tl | leivinjauhetta |
Täyte | |
| 400 g | mansikoita |
| 2 rkl | sokeria |
| 350 g | (7 dl) vaniljajäätelöä |
Valmistus (Uuni 225°C)
- 1
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe keskenään toisessa kulhossa. Siivilöi jauhoseos ja sekoita se varovasti nostellen munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
Määrä Ainesosa 4 kpl kananmunaa 1 1/2 dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 3/4 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta - 2
Kumoa kypsä kääretorttulevy toiselle leivinpaperille, johon on ripoteltu 2 rkl sokeria. Poista pohjapaperi, kun torttu on hieman jäähtynyt. Anna torttulevyn jäähtyä kokonaan.
- 3
Ota vähän marjoja sivuun koristelua varten. Soseuta loput marjat ja mausta sose sokerilla. Pehmennä jäätelö puuharukalla tai sähkövatkaimella. Levitä jäätelö jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja marjasose jäätelön päälle.
Määrä Ainesosa 400 g mansikoita 2 rkl sokeria 350 g (7 dl) vaniljajäätelöä - 4
Rullaa levy leivinpaperin avulla kääretortuksi, jätä saumakohta alle. Kääri leivinpaperiin kääritty torttu vielä folioon ja pakasta vähintään kaksi tuntia.
- 5
Jos torttu on pakastimessa pidempään kuin kaksi tuntia, ota se sulamaan jääkaappiin 15–30 minuuttia ennen tarjoilua.
Kokeile tehdä marjasose vadelmista tai mustikoista ja vaihtele jäätelöä mielesi mukaan!
Ravintosisältö
168
Energiaa kcal
705
Energiaa kj
3,9 g
Rasvaa
1,4 g
Tyydyttynyttä rasvaa
27,8 g
Hiilihydraatteja
20,3 g
Sokereita
0,9 g
Kuituja
4,4 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
168
Energiaa kcal
705
Energiaa kj
3,9 g
Rasvaa
1,4 g
Tyydyttynyttä rasvaa
27,8 g
Hiilihydraatteja
20,3 g
Sokereita
0,9 g
Kuituja
4,4 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























