Juhlapaisti naudanfileestä - Yhteishyvä

Juhlapaisti naudanfileestä

???
Annokset
5
Jaa Somessa

Ainekset

Noin 1 kg naudan ulkofileetä

MARINADI:

2 dl
Punaviiniä tai punaviinietikkaa
1 dl
Öljyä
1 rkl
Mustapippureita rouhittuna
1 rkl
Viherpippureita rouhittuna
1/2 tl
Roseepippureita rouhittuna
Suolaa ja sokeria
1 kpl
Sipuli lohkottuna
1 kpl
Porkkana lohkottuna
2 - 4 kpl
Valkosipulin kynttä

Näin teet

1

Sekoita marinadin ainekset. Poista lihasta paksut kalvot, jos niitä on. Laita liha pakastuspussiin ja kaada marinadi päälle. Sulje pussi tiukalla solmulla ja kääntele lihaa pussissa. Nosta pussi jääkaappiin pariksi päiväksi ja käännä sitä välillä. Tällaisena voit myös kuljettaa paistin vaikkapa mökille ja kypsyttää sen sitten perillä. Marinadi mureuttaa ja lisää lihan säilyvyyttä samalla tietenkin maustaen.Kypsennä liha huoneenlämpöisenä. Leikkaa pussin suu auki ja valuta marinadi siivilän läpi kattilaan. Nosta liha uunipannulle ja paina sen keskelle lihalämpömittari. Kuumenna uuni 125-150 asteeseen. Laita liha uuniin ja kypsennä välillä paistoliemellä tai marinadilla valellen kunnes sisälämpötila on 55 astetta. Ota paisti silloin uunista ja kiedo folioon. Odota kunnes lämpö nousee 60 asteeseen. Viipaloi silloin paisti ja tarjoa.Jos haluat kypsempää lihaa, pidä lihaa uunissa kunnes mittari näyttää 60-65 astetta ja kiedo liha vasta sitten folioon. Seisota lihaa noin 20 minuuttia ja viipaloi se sitten vadille

Resepti
Pirjo Muurinen
Kuvat
Pekka Haraste, Studio Fotoni Oy
Julkaistu: 19.12.2004
Muokattu: 31.1.2019
Jaa Somessa