Kaalikätköt - Yhteishyvä

Kaalikätköt

???
Annokset
4
Jaa Somessa

Ainekset

2 dl
Riisiä
1 l
Silputtua valkokaalia
1 - 2 kpl
Sipulia
Fariinisokeria
300 g
Sika-nauta jauhelihaa
2 dl
Lihalientä
1 rkl
Maissijauhoja
1/2 tl
Kuivattua meiramia
1 - 2 rkl
Soijakastiketta
(suolaa)
Valkopippuria

PÄÄLLE:

2 kpl
Levyä valmista piirakka- tai voitaikinaa
1 kpl
Muna voiteluun

Näin teet

1

Keitä riisi kypsäksi ja kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipuli öljyssä ja lisää kaalisuikaleet. Pane joukkoon fariinisokeria ja hiukan suolaa. Hauduta kannella peitettynä 10-15 minuuttia. Ruskista jauheliha toisessa pannussa ja lisää joukkoon kypsä riisi. Sekoita keskenään lihaliemi ja maissijauhot ja kaada seos jauhelihan sekaan. Mausta seos ja kokoa ruukut. Laita voideltujen annosuunivuokien pohjalle kaaliseosta ja sen päälle jauhelihaa. Leikkaa taikinasta ruukun päälle kansi ja sulje tiiviisti. Voitele munalla ja paista ruukkuja uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes taikina on saanut kauniin värin.

Resepti
Marja Samuli
Kuvat
Timo Viljakainen
Julkaistu: 19.12.2004
Muokattu: 15.11.2018
Jaa Somessa