Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kotitekoinen leipäjuusto

Fork and knife
8 Annosta
Fork and knife
8 Annosta
Leipäjuusto on rakastettu perinneherkku, joka onnistuu kotiuunissakin. Juustomassan tekeminen on helppoa; tarvitset vain maitoa, juoksutetta ja suolaa.

Ainekset

4 l
Täysmaitoa
1 rkl
Suolaa
1 rkl
Juustonjuoksutinta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Mittaa maito ja suola kattilaan. Lämmitä maito juuri ja juuri kädenlämpöiseksi (36-asteiseksi). Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita juustonjuoksute maitoon. Peitä kattila kannella ja anna juustomassan seistä lämpimässä paikassa noin ½ tuntia, kunnes juustomassa hyytyy.

Riko hyytynyt massa tekemällä siihen ristiviiltoja veitsellä tai sekoittamalla pallovispilällä. Odota 10–15 minuuttia tai kunnes kellertävä hera erottuu massasta kattilan pinnalle.

Vuoraa iso siivilä kostutetulla harsoliinalla. Pane siivilä kulhon päälle. Nostele reikäkauhalla juustomassa siivilään samalla sitä painellen. Kun kaikki massa on siivilässä, käännä harson liepeet juuston päälle. Painele juustosta mahdollisimman paljon nestettä pois.

Peitä juusto lautasella ja anna sen valua siivilässä kulhon päällä seuraavaan päivään. Kumoa juusto reunalliseen uuninkestävään vuokaan. Poista harso. Paista juustoa 275-asteisessa uunissa grillivastusten alla 5–10 minuuttia, kunnes sen pinta täplittyy ruskeaksi.

Vinkki: Älä heitä juuston valmistuksessa syntyvää heraa pois, vaan käytä se esimerkiksi sämpylätaikinan nesteeksi.

Vinkki: Älä heitä juuston valmistuksessa syntyvää heraa pois, vaan käytä se esimerkiksi sämpylätaikinan nesteeksi.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Piia Arnould
Julkaistu: 22.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

316

1324

17,5 g

11,1 g

24,0 g

24,0 g

15,0 g

0,6 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 rkl Suolaa,

1 rkl Juustonjuoksutinta.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli