Nypi kylmä margariini, jauhot ja suola ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele pieni pala taikinaa voideltujen muffinivuokien pohjalle ja reunoille. Pistele taikinanpohjat haarukalla ja siirrä jääkaappiin odottamaan täytteen teon ajaksi.
Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo. Kuullota se öljyssä pannulla. Paloittele lohi. Lisää lohi- ja purjopalat vuokiin. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Sekoita muna, ranskankerma, maito ja juustoraaste. Valuta seos vuokiin.
Paista piiraita 225-asteisen uunin keskitasolla 12–15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen vuoasta irrottamista.
Vinkki: Voit valmistaa piiraan myös yhteen isoon piirasvuokaan.
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
193
808
12,9 g
3,9 g
13,4 g
0,8 g
1,3 g
5,3 g
0,4 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
Suolaa,
4 rkl Kylmää vettä,
Suolaa,
Rouhittua mustapippuria,
2 dl Juustoraastetta.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli