Paista broilerisuikaleet kypsiksi ja kuullota pieneksi pilkotut sipuli ja porkkana pannulla. Pane sekaan kuutioitu kesäkurpitsa ja paprika sekä murskatut valkosipulinkynnet. Mausta seos. Valmista kastike sulattamalla paloiteltu juusto kuumaan liemeen. Lisää pinaatti ja keitä pari minuuttia. Suurusta kastike sekoittamalla vehnäjauho pieneen tilkkaan vettä ja kaada se sitten liemeen koko ajan sekoittaen.Kaada voideltuun uunivuokaan ensin vähän kastiketta ja pane sen päälle lasagnelevyjä. Pane levyjen päälle broileriseosta ja taas kastiketta. Jatka kerroksittain ja jätä päällimmäiseksi pinaattijuustokastike. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 175 asteessa 1-1 ½ tuntia, peitä pinta tarvittaessa foliolla.
Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.