Punajuurijoulutortut
60 min (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Suolaiset joulutortut ovat superhelppo pikkujoulupurtava! Paista tortut ilman täytettä ja viimeistele piparjuuren makuisella punajuuritäytteellä juuri ennen tarjoamista.
| 500 g | torttutaikinalevyjä |
| Täyte | |
|---|---|
| 200 g | (4–5) etikkapunajuurta |
| 1/2 kpl | ruukkua ruohosipulia |
| 140 g | piparjuurituorejuustoa |
| 60 g | (1/2 prk) smetanaa |
| 1 - 2 tl | punajuurien säilöntälientä |
- 1.
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
- 2.
Puolita sulaneet taikinalevyt. Leikkaa taikinaneliön kahteen vastakkaiseen kulmaan noin 4 cm:n pituiset viillot ½ cm:n päähän reunasta, niin että viillot muodostavat suoran kulman. Nosta viiltojen ulkopuolelta kulmat toistensa yli ja paina kiinni vastakkaisiin kulmiin.
- 3.
Siirrä tortut leivinpaperille pellille. Paista niitä uunin keskitasolla 12–15 minuuttia. Anna jäähtyä.
- 4.
Leikkaa punajuuret pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli ja säästä siitä osa koristeluun. Notkista tuorejuusto smetanan kanssa kulhossa. Lisää punajuurikuutiot ja -liemi sekä ruohosipuli.
- 5.
Lusikoi punajuuriseosta torttujen päälle. Koristele tortut ruohosipulilla.
Punajuurijoulutortut
arvosana3/5
60 min (josta 30 min aktiivista)
Suolaiset joulutortut ovat superhelppo pikkujoulupurtava! Paista tortut ilman täytettä ja viimeistele piparjuuren makuisella punajuuritäytteellä juuri ennen tarjoamista.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 500 g | torttutaikinalevyjä |
Täyte | |
| 200 g | (4–5) etikkapunajuurta |
| 1/2 kpl | ruukkua ruohosipulia |
| 140 g | piparjuurituorejuustoa |
| 60 g | (1/2 prk) smetanaa |
| 1 - 2 tl | punajuurien säilöntälientä |
Valmistus (Uuni 225°C)
- 1
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Määrä Ainesosa 500 g torttutaikinalevyjä - 2
Puolita sulaneet taikinalevyt. Leikkaa taikinaneliön kahteen vastakkaiseen kulmaan noin 4 cm:n pituiset viillot ½ cm:n päähän reunasta, niin että viillot muodostavat suoran kulman. Nosta viiltojen ulkopuolelta kulmat toistensa yli ja paina kiinni vastakkaisiin kulmiin.
- 3
Siirrä tortut leivinpaperille pellille. Paista niitä uunin keskitasolla 12–15 minuuttia. Anna jäähtyä.
- 4
Leikkaa punajuuret pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli ja säästä siitä osa koristeluun. Notkista tuorejuusto smetanan kanssa kulhossa. Lisää punajuurikuutiot ja -liemi sekä ruohosipuli.
Määrä Ainesosa 200 g (4–5) etikkapunajuurta 1/2 kpl ruukkua ruohosipulia 140 g piparjuurituorejuustoa 60 g (1/2 prk) smetanaa 1 - 2 tl punajuurien säilöntälientä - 5
Lusikoi punajuuriseosta torttujen päälle. Koristele tortut ruohosipulilla.
Ravintosisältö
46
Energiaa kcal
192
Energiaa kj
4,2 g
Rasvaa
2,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,3 g
Hiilihydraatteja
1,3 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
0,5 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
46
Energiaa kcal
192
Energiaa kj
4,2 g
Rasvaa
2,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,3 g
Hiilihydraatteja
1,3 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
0,5 g
Proteiinia
0,1 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 500 g torttutaikinalevyjä, 1 - 2 tl punajuurien säilöntälientä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























