Herkun myymälävastaava vannoo: Kärrypojat ja kantoapu eivät katoa - Yhteishyvä

Herkun myymälävastaava vannoo: Kärrypojat ja kantoapu eivät katoa

Milli Teivaala

Milli Teivaala työskentelee Helsingin keskustan Herkun myyntipäällikkönä, vastuualueina myynti ja henkilökunta. Herkussa vuodesta 2007.

Myyntipäällikkö Milli Teivaala tietää monen asiakkaan huolen Herkun pienten palvelujen katoamisesta. "Ne ovat niin tärkeä osa Herkkua, että niistä ei luovuta."

Jaa Somessa
Teksti
Sirkku Saariaho
Kuvat
Nina Kaverinen

"Kun henkilökunnalle kerrottiin kesäkuussa 2017, että S-ryhmä ostaa Herkun, osa purskahti itkuun, osa oli hyvin iloisia.

Minusta tämä on mahdollistanut monta asiaa. Tuli tunne, että nyt lähdetään oikeasti kehittämään Herkkua, meihin investoidaan. Henkilökunnan odotukset uudesta Herkusta ovat suuret.

Nyt lähdetään oikeasti kehittämään Herkkua, meihin investoidaan.

Meitä on Herkussa reilut 200 ammattilaista. Osa on pitkän linjan herkkulaisia, jotka ovat olleet täällä yli 30 vuotta, neljännes väestä on ollut töissä kymmenisen vuotta. Meillä on paljon myös osaavia, nuoria myyjiä.

Vähän kulunutta sanoa, mutta olemme täällä kuin iso perhe. Meille on yhteistä, että olemme sydämeltämme ruokakaupan ammattilaisia.

Itse tulin Stockalle 28 vuotta sitten, ja Herkkuun yhdeksän vuotta sitten palvelupäälliköksi. En koskaan ajatellut, että olisin ruokakaupassa töissä, mutta nyt olen iloinen, että minut melkein pakotettiin Herkkuun. Myynnin ohella vastaan Herkun henkilökunnasta.

En epäile lainkaan, etteikö Herkku pysyisi Herkkuna. Asiakkaita on kuunneltu tarkkaan. Odotan, että saamme remontin loppuun ja kaikki valmiiksi, valikoimat suunnitelmien mukaisiksi, palvelutiskit täyteen toimintaan ja kaiken muunkin Herkun malliin.

Asiakkaita on kuunneltu tarkkaan.

Palvelutiskit ovat Herkun sydän, ja ne tunnetaan ammattitaitoisista myyjistään. Syksyllä starttaa ensimmäistä kertaa palvelutiskiosaajan koulutus. Siihen on valittu 15 myyjää. Koulutuksessa käydään läpi liha-, kala- ja juustotiskien salat.

Jo nyt meillä on moniosaajia eli kiertäviä myyjiä, jotka hallitsevat useamman osaston työt. Heitä koulutamme lisää. Lisäksi kokeneemmat myyjät tukevat ja opastavat kisällihengessä tuoreempia osaajia. Palveluosaamista oppii parhaiten tekemällä. Meillä on konkarimyyjä, joka kiertää pääkaupunkiseudun Herkuissa sparraamassa ja ohjaamassa.

Kantoapua saa kuten ennenkin ja myös kärrypojat jatkavat töitään.

Moni asiakas kertoi huolensa Herkun pienten palvelujen katoamisesta. Ne ovat niin tärkeä osa Herkkua, että niistä ei luovuta. Palvelua saa edelleen suomen lisäksi ainakin ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Kantoapua saa kuten ennenkin ja myös kärrypojat jatkavat töitään."

Odotettu avaus loppusyksystä

  • Ensimmäinen uudistettu Foodmarket Herkku, Helsingin keskusta, aukeaa loppusyksystä, ennen joulusesonkia. Keskustan Herkun lisäksi HOK-Elannolla on Herkku-myymälät kauppakeskuksissa Itiksessä, Jumbossa ja Tapiolan Ainoassa.
  • S-Etukortilla saa Bonusta Herkussa.
  • Uudistuksen kumppanina ovat olleet helsinkiläiset suunnittelutoimistot Amerikka ja Aivan.
  • Jatkossakin Herkun asiakkaita palvellaan suomen lisäksi ainakin ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.

Herkun henkeä

  • "Herkun Henki" lähtee ihmisistä, myyjän ja asiakkaan kohtaamisista.
  • Jonotukseen etsitään ratkaisuja, joissa asiakkaan ei tarvitsisi seisoa tiskin edessä odottamassa vuoroaan.
  • Kassapalveluista tulee entistä nopeampia, kun asiakkaat voivat valita joko itsepalvelukassan tai perinteisen palvelukassan. Myös itsepalvelukassoilla on aina myyjä paikalla.

Lue myös

Taustaa

Julkaistu: 28.9.2018
Muokattu: 11.12.2018
Jaa Somessa