Kokkaa uunilohi uudella tavalla! Näyttävä lohiletti syntyy tutuista aineksista | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
Letitetty uunilohi

Kokkaa uunilohi uudella tavalla! Näyttävä lohiletti syntyy tutuista aineksista

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Mikko Hannula
Julkaistu: 14.1.2020
Muokattu: 26.10.2020
Hurmaa illallisvieraat tarjoamalla tuttu uunilohi palmikoituna. Kaunis lohiletti on yllättävän helppo valmistaa ja samalla pellillä paistuvat myös lisukekasvikset.

Letitetty uunilohi syntyy nahattomasta lohifileestä. Aloita leikkaamalla lohifilee pitkittäin neljäksi tangoksi. Siirrä tangot leivinpaperille pellille. Kieputa kaksi tankoa toistensa ympäri niin, että saat kaksi palmikkoa. Jätä palmikot suoriksi tai pyöräytä ne ympyränmuotoon. Kiinnitä liitoskohdat cocktailtikuilla. Yhdestä noin kilon painoisesta lohifileestä syntyy kaksi suoraa palmikkoa tai yksi kranssi.

Mausta ja paista

Pelkkä korea ulkomuoto ei takaa täydellistä lopputulosta – lohi tarvitsee myös mausteöljykylvyn ja riittävästi aikaa maustumiseen. Sekoita pirteä mausteöljy inkivääristä, valkosipulista, viherpippurista, paprikasta ja suolasta. Sivele letit kauttaaltaan mausteöljyllä ja anna mausteiden imeytyä rauhassa kalaan. Huoneenlämmössä letti saa maustua tunnin verran, jääkaapissa useita tunteja. Jääkaappikylmä lohiletti kannattaa ottaa huoneenlämpöön noin puoleksi tunniksi ennen kypsennystä.

Uunilohen kypsennyksessä kannattaa suosia matalaa, noin 150 asteen lämpöä, jotta kala pysyy mehevänä. Kranssin kypsennyslämpö on hieman korkeampi, mutta kuitenkin maltillinen 190 astetta. Näin letin pinta saa hieman väriä ja samalla pellillä paistettavat lisukekasvikset kypsyvät tasatahtiin kalan kanssa, noin puolessa tunnissa.

Kalan kaveriksi

Kastikkeen ja salaatin ehtii valmistella lohen ollessa uunissa. Surauta uunilohen kastikkeeksi kapriksilla ja sinapilla piristetty yrttitahna. Se sopii myös lisukesalaatin kostukkeeksi. Sekoita simppeli salaatti rapeasta jääsalaatista ja babypinaatista. Lisää joukkoon kuivalla pannulla paahdettuja siemeniä ja lusikallinen tai pari yrttitahnaa.

Poimi letitetyn uunilohen resepti

Katso lisää herkullisia lohireseptejä

Lisää aiheesta