Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Helppo mustikkapiirakka - katso ohje reseptiin.

Kumpi voittaa mustikkapiiraassa: pulla- vai murotaikina? Kysyimme lukijoilta ja näin he vastasivat

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.7.2018
|
Muokattu: 1.4.2022
Yhteishyvän lukijat kertoivat, miten mustikka on maistuvimmillaan. Superruokana tunnettu mustikka on monen suomalaisen mielestä marjoista paras.

Kysyimme lukijoiltamme, miten he mieluiten syövät mustikoita ja mitä ikimuistoisia mustikkaherkkuja heillä on. Kyselyyn vastasi 2 458 ihmistä.

Näin enemmistö vastasi

Mustikat poimin

käsin
poimurilla

Mustikkapiirakan teen

pullataikinaan
murotaikinaan

Mustikat säilön

hilloksi
pakkaseen

Suosikkini on

metsämustikka
pensasmustikka

Hankin mustikat

metsästä
kaupasta

Mustikkamuistoja

"Oltiin päivä pellolla töissä. Sain vähän aikaisemmin lähteä tädin kanssa metsään mustikkaan. Sitten tehtiin koko sakki talkkunan kanssa pöperöä, ja siinä oli hyvä jälkuruoka."

"Mummon keittämä mustikkakeitto. En ole itse onnistunut saamaan niin täyteläistä mustikan makua. Sen muistan elämäni loppuun saakka."

"Lapsena mustikan poimiminen oli kivaa, kun isä aina salaa kaatoi minun sankooni mustikoita. Innostus pysyi, sillä sain aina nopeiten sankoni täyteen."

Lisää aiheesta