Säästövinkki: Kananjauheliha on edullista ja näin taion siitä herkkuruoat
Kananjauhelihan suosio kasvaa, eikä syyttä. Kun jo valmiiksi huokean kananjauhelihan joukkoon lisää vielä muutaman halvan apurin, annoshinta tippuu pennosiin. Ruoan mausta rahansäästöä ei kuitenkaan huomaa.
Parin euron kokki
Tällä palstalla kokki ja ruokatoimittaja Laura Kaapro laittaa kotiruokaa, jossa annoksen hinta jää kahden euron pintaan.
”Syksyn arki vaatii välillä herkkuruokaa tavallisena arki-iltana. Edullisimmin se onnistuu, kun jääkaapissa on valmiina paketti kananjauhelihaa. Sen suosio onkin kasvanut: moni vaihtaa nykyisin naudan siipikarjaan myös jauhelihaostoksilla.
Kananjauhelihalla voikin pääsääntöisesti korvata naudanlihan melkeinpä reseptissä kuin reseptissä. On kuitenkin ruokia, joihin siipikarjan jauheliha sopii mielestäni erityisen hyvin.
Minun keittiössäni syysarjen pelastaa iso pastavuoka, johon kuluu yksi pieni kananjauhelihapaketti. Paistan kananjauhelihan ja sekoitan sen purkilliseen valmista pizza- tai tomaattikastiketta ja pieneen purkilliseen ruokakermaa. Yhdistän seoksen keitetyn pastan kanssa ja kaadan vuokaan. Päälle kaikki mahdolliset juuston jämät raastettuna, ja uuniin 20–25 minuutiksi. Maistuu koko perheelle, eikä kukaan usko, että tänään syödään pihistellen. Vuoasta tulee niin suuri annos, että tähteet riittävät seuraavien etätyöpäivien lounaaksi.
Kananjauhelihan ja punaisten linssien liitto toimii aina. Säilötyillä kypsillä linsseillä tai kuivatuilla linsseillä pidennetty tomaattinen keitto tai pikainen pata on arjen lämmittävä lohturuoka, joka valmistuu helposti ja minimikustannuksin. Kun ohjeet on vilkaissut kerran, keittoa ja pataa voi muunnella helposti sen mukaan, mitä kasviksia kodin laareista sattuu löytymään.
Yhdistän kananjauhelihaan usein myös papuja. Säilötyt, siivilässä huuhdellut ja valutetut kidneypavut ovat herkkua taco-maustetussa kananjauhelihapannussa. Tätä mausteista ihanuutta lusikoin riisin päälle pikapaistettujen kasvissuikaleiden ja tuoreen tomaatin kanssa tiistai-illan taco-bowleiksi.
Meillä tykätään paljon quesadilloista, joihin myönnyn helposti silloin, kun kaapissa on sopiva juustonkannikka raastettavaksi. Taco-mausteen kanssa paistettua kananjauhelihaa, raastettua porkkanaa ja kaalia sekä juustoraastetta litistetään tortillan väliin puolikuuksi ja paistetaan pannulla öljyssä rapeaksi molemmin puolin, päältä kevyesti lastalla painellen.
”Kaurahiutaleet ja raastetut kasvikset, kuten kesäkurpitsa ja porkkana, venyttävät paketillisesta saatavan ruoan määrän jopa kaksinkertaiseksi.”
Aasialaiseen makumaailmaan kana sopii lähes aina paremmin kuin nauta. Alkusyksyn edullisimmat kasvikset ja juurekset, kuten porkkana, kaali ja sipuli, kannattaa hyödyntää jauhelihan jatkoksi. Mausteeksi seesamiöljyä ja -siemeniä, chiliä ja soijakastiketta.
Viikonlopun herkkuruoaksi teen joskus kanapullacurryn. Lisään inkivääri- tai korianteritahnan purkinloput kanapyörykkämassaan valkosipulin, soijakastikkeen, kananmunan ja parin korppujauho- tai leivänmurulusikallisen kanssa. Paistan pyörykät pannulla ja lisään kookosmaitoliemen. Curryyn tulee lisäksi läjä pilkottuja kasviksia, esimerkiksi munakoisoa, sekä vihreää tai punaista thai-currytahnaa. Hinta on murto-osa kotiinkuljetetusta ravintola-annoksesta.
Kananjauhelihan jatkamiseen pyörykkä- tai pihvimassassa pätevät samat vinkit kuin punaisen lihan pulliin: kaurahiutaleet ja raastetut kasvikset, kuten kesäkurpitsa ja porkkana, venyttävät paketillisesta saatavan ruoan määrän jopa kaksinkertaiseksi. Terveellisyys kasvaa, vaikka annoksen hinta sen kuin pienenee.”












