Säästövinkki: Osta iso pakkaus ja kokkaa siitä kolme erilaista ruokaa

Kun hyödynnät isot pakkaukset fiksusti, säästät rahaa ja vaivaa ja saat ruokapöytään vaihtelua. Nämä vinkit toimivat niin lihalla, kanalla ja kalalla kuin kasviksillakin.

Piirroskuvituksessa kokonainen kala, josta tehdään kolme ruokaa
Piirroskuvituksessa kokonainen kala, josta tehdään kolme ruokaa
Teksti: Laura Kaapro
Kuvat: Samuli Siirala
3.11.2025 | Päivitetty 3.11.2025

Marraskuu on erinomainen ajankohta virittää käyntiin keittiön säästösykli ja pienentää ruokalaskua ennen joulun tuloa.

Säästösyklin idea on yksinkertainen mutta tehokas: osta iso erä raaka-aineita ja suunnittele niistä kerralla kolme erilaista ruokaa. Näin hyödynnät suurten pakkausten edulliset kilohinnat, vähennät ruokahävikkiä ja sujuvoitat arkea.

Iso paketti broileria tai kokonainen kirjolohi toimii loistavasti. Valmista ensimmäisenä päivänä pääateria: vaikkapa broileria ja uunijuureksia tai uunilohi sitruunalla ja perunoilla. Leikkaa samalla osa raaka-aineista valmiiksi jääkaappiin seuraavia ruokia odottamaan.

Leikkaa osa raaka-aineista valmiiksi jääkaappiin seuraavia ruokia odottamaan.

Toisena päivänä hyödynnät kypsiä broileri- tai lohipaloja keittoon tai wokkiin. Lohen voi murustella kirkkaaseen kalakeittoon perunoiden, juuresten ja tillin kera tai sekoittaa kasvis-kookosmaitokastikkeeseen nuudelien kanssa. Broilerista syntyy nopeasti esimerkiksi kaaliwokki tai keitto, johon lisätään kanaliemikuutio, pakastekasviksia ja vaikkapa purkillinen huuhdeltuja ja valutettuja kikherneitä.

Kolmantena päivänä on vuorossa helppo herkkuateria, kuten kermainen pasta, täytetyt patongit tai piirakka, johon päätyvät loput lihat tai kalat yhdessä kasvisten ja juuston kanssa. Viher- tai kaalisalaatti kylkeen, ja viikon kolmaskin ateria on valmis ilman lisäkuluja tai uutta kauppareissua.

Sama kikka toimii kasvisversiona mainiosti. Paahda kerralla iso määrä kasviksia: esimerkiksi porkkanaa, bataattia, lanttua, punajuurta, paprikaa, kukkakaalia ja sipulia.

Ensimmäisenä päivänä nautit niitä kulhoruokana keitetyn kauran tai riisin kanssa. Toisena päivänä muunnat osan sosekeitoksi vaikkapa tomaattimurskalla, kaurakermalla ja mausteilla jatkettuna. Kolmantena ateriana toimii piirakka tai kasvispasta. Proteiiniksi kuhunkin ruokaan sopivat säilötyt pavut, linssit ja kikherneet.

Pidä ainekset kunnossa käyttökertojen välillä. Säilytä kypsennetyt raaka-aineet jääkaapissa erillään kypsentämättömistä. Suosi lasisia kannellisia säilytysrasioita, jotka eivät ime hajuja, ja joista astian sisällön näkee yhdellä vilkaisulla.

Kun suunnittelet ruoat valmiiksi kolmen päivän sykleissä, säästöä syntyy kuin huomaamatta. Samalla vapautuu aikaa, eikä kokkausstressikään verota voimia.