Tästä ei kesäherkku parane! Näin teet täydelliset muurinpohjaletut
Muurinpohjaletut ovat kesän ykkösherkku. Ota haltuun niksimme, jotka tekevät letuista entistäkin parempia.


Muurinpohjalettujen perustaikina syntyy simppelisti kananmunista, jauhoista, nesteestä sekä rasvasta ja suolasta, ja lettujen paistaminenkin on monelle tuttua puuhaa. Kokeneet muurinpohjalettujen tekijät tietävät kuitenkin, että tiettyjä niksejä noudattamalla letuista tulee tavallistakin herkullisempia. Lue 10 vinkkiämme ja ryhdy letunpaistoon!
1. Sekoita muurinpohjalettujen taikinaan vehnäjauhojen lisäksi ohrajauhoja. Ne antavat lettuihin hyvää makua.
2. Käytä taikinapohjassa maidon lisäksi tilkka kivennäisvettä. Näin letuista tulee tavallistakin rapeampia ja reunoiltaan pitsimäisempiä.
3. Jos teet pienen taikinan, voit käyttää taikina-astiana maitopurkkia: siitä on helppo kaataa haluttu määrä taikinaa paistumaan. Tai jos paistat lettuja retkipaikalla, kuljeta taikina sinne limsapullossa.
4. Anna taikinalle aikaa, pidä sitä jääkaapissa tekeytymässä vähintään parin tunnin ajan. Voit tehdä taikinan jopa edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan.
5. Kiinnitä huomio taikinan koostumukseen: Tärkeää on se, että taikina on tarpeeksi löysää, jotta siitä valmistuu ihanan ohut lettu. Mutta jos taikina on liian löysää, lettu ei pysy kasassa vaan hajoaa helposti, kun sitä yrittää kääntää.
6. Muista myös sekoittaa taikinaa välillä, kun paistelet lettuja, sillä jauhot helposti painuvat kulhon pohjalle.
7. Kaasupoltin on kätevä lämmönlähde lettujen paistamiseen, koska sen lämpöä voi säädellä näppärästi, mutta muurinpohjalettujen paistaminen onnistuu hyvin myös grillinkin päälle asetetulla muurinpohjapannulla.
8. Kuumenna pannua tarpeeksi – mutta ei liikaa – ennen ensimmäisen letun paistamista. Jos pannu on liian kylmä, taikina valuu pannun keskelle. Jos pannu on liian kuuma, lettu tarttuu siihen helposti kiinni ja palaa. Älä vaivu epätoivoon, vaikka ensimmäinen lettu epäonnistuisi, sillä ensimmäisen letun paistaminen epäonnistuu lähes aina.
9. Levitä pannulle ensin paistorasva, ja anna sen kuumentua. Paistamisessa on erilaisia koulukuntia: Toiset lisäävät taikinaa kiertoliikkeellä pannun yläreunasta ja antavat taikinan valua keskemmälle, toiset kaatavat taikinan keskelle pannua ja levittävät lastalla sen ohueksi pyöryläksi. Olennaista kuitenkin on se, että lettu saa paistua tarpeeksi kauan, jotta siihen tulee kunnolla väriä. Paistaja tietysti koemaistaa ensimmäisen letun, jotta voi taata makujen olevan kohdillaan!
10. Älä ota vinkkejä liian vakavasti: paistajia, muurikkapannuja ja tulisijoja on erilaisia, ja vain kokeilemalla oppii sen, mikä vinkki itselle ja omaan makuun parhaiten sopii. Tässäkin hommassa harjoittelu tekee mestarin!