Ahdistaako tuleva työviikko? Älä silti ala "raivohakea" uusia töitä
Kun on vaihtamassa työpaikkaa, moni hieman kaunistelee lähdön syitä. Onko se fiksua vai turhaa?
Meininki työpaikallasi hiertää: johtaminen on surkeaa ja palkka liian pieni. Työkuormasta on kasvanut vuori, etkä iltaisin jaksa muuta kuin maata sohvalla.
Yhtenä päivänä mitta täyttyy, ja alat etsiä uutta työpaikkaa raivon vallassa. Kuulostaako tutulta?
Monien tunnistamaa mielentilaa on alettu sosiaalisessa mediassa kutsua nimellä ”rage applying” eli raivohakeminen. Siinä työhakemuksia paukutetaan menemään kuin liukuhihnalta – raivon vallassa jopa kymmeniä päivässä.
Psykologi ja rekrytointiyrittäjä Juho Toivolan mielestä raivohakeminen on jatkoa paljon puhutulle ”quiet quitting” -ilmiölle. Quiet quitting eli hiljainen lopareiden ottaminen tarkoittaa, että motivaatio työhön on hiipunut. Työntekijä suorittaa vain pakolliset tehtävät, nekin jotenkuten.
Passiivisen työskentelyn taustalla on tyytymättömyyttä, jota ihminen koettaa sietää välinpitämättömän suhtautumisen avulla. Aktiiviseen raivohakemiseen puolestaan ajaa voimakas pettymyksen tunne.
”Pettymys voi liittyä uravalintoihin: ajatus, jolla hommaa on lähdetty tekemään, ei ole toteutunut. Vahvaa epäsuhtaa koetaan esimerkiksi työmäärän ja palkkauksen välillä”, Toivola kuvailee.
”Monelle syntyy ajatus, että jossain muualla saisi leipänsä tienattua helpommin tai oma panos palkittaisiin paremmin.”
Tyytymättömyyttä saatetaan sietää kauan
Kun turhautuminen työpaikkaan kasvaa yli sietorajan, on takana usein pitkä tyytymättömyyden kausi.
”Aluksi ihminen kokee, että työssä on epäkohtia, ja pyrkii tekemään niille jotain. Ottaa asioita puheeksi, tekee aloitteita ja pyrkii saamaan muutosta aikaan”, Juho Toivola sanoo.
”Tämä vaihe vaihtelee yksilöllisesti kuukaudesta vuosiin.”
Jos muutosta ei kaikesta huolimatta kuulu eikä näy, on luonnollista lannistua.
”Tässä duunissa on paljon huonoa enkä voi tehdä asialle mitään”, Toivola kuvailee tyypillisiä tuntoja.
Seuraava vaihe, eli aktiivinen muualle hakeutuminen, ei näistä ajatuksista ole enää kaukana.
”Aletaan esimerkiksi käyttää työaikaa uusien mahdollisuuksien katselemiseen ja paikkojen hakemiseen.”
Kannattaako raivohaku?
Jotkut onnistuvat hakemuksia paukuttamalla löytämään uuden, paremman työpaikan. Juho Toivolan mielestä onkin realistista tunnustaa, jos nykyisen työpaikan asiat eivät ole korjattavissa, ja tehdä tilanteesta omat johtopäätökset.
”Jos esihenkilö on toksinen, näköpiirissä on irtisanomisia tai ilmenee jotain muuta, johon ei voi vaikuttaa, kannattaa tehdä itselleen palvelus: olla mieluummin ensimmäisten kuin viimeisten joukossa lähdössä”, Toivola sanoo.
Raivohakua Toivola neuvoo silti välttämään. Uuden työpaikan löytämiseen on olemassa paljon parempiakin strategioita.
”Raivohakemisessa on harkitsemattomuuden piirre, mikä ei edesauta työn saamista. Paljon ja huonosti hakeminen ei kannata”, hän sanoo.
Rekrytointiammattilainen suosittelee rajaamaan ja kohdentamaan haut pieneen määrään relevantteja työpaikkoja sen sijaan, että hakee ”joka päivä jotain”.
”Karsitaan massahaut ja terävöitetään profiilia. Se on tärkeää tässä työmarkkinassa, jossa liikkeellä on paljon hakijoita”, Toivola sanoo.
Työpaikasta saa rehellisesti haluta pois
Riippumatta siitä, millaisesta työnhakutyylistä puhutaan, Juho Toivola ihmettelee yhtä sitkeää rekrytointimyyttiä: hakija ei muka saisi haluta ”pois jostain”, vaan hänen pitäisi aina näyttää haluavansa ”juuri tänne”.
”Tällainen vaatimus palvelee enemmän työnantajan egoa kuin todellisuutta”, Toivola sanoo.
”Totta kai kaikki, jotka haluavat uuden työpaikan, haluavat pois nykyisestä työpaikasta. Se, puhutaanko siitä totta, on eri asia.”
Toivolan mukaan myytti johtaa herkästi toimintaan, jota hän kutsuu motivaatiolarppaukseksi. Hakija saattaa esimerkiksi viimeisenä iltana ennen haastattelua etsiä työnantajan nettisivuilta syitä, miksi olisikin aidosti innostunut ”juuri tästä yrityksestä”.
Toivolan mielestä ihmisiä, jotka rehellisesti haluavat lähteä, ei missään tapauksessa kannata karsia pois hakijoina.
”Tällainen tilanne ei kerro mitään ihmisen suoriutumisesta”, hän sanoo.
”Työnantajan kannattaa ennemmin arvioida, mitä hakija on tehnyt, missä hän on hyvä, ja onko hänen osaamiselleen käyttöä.”
Realismi kehiin ennen raivohakua
Ennen raivohakemista Juho Toivola suosittelee myös varmistamaan, että oma työpaikka todella on kehnompi kuin muut. Vertailutietoa voi hakea puhumalla asioista tuttujen ja toisaalla työskentelevien kollegojen kanssa.
”Miten poikkeuksellisen huonoa oman työpaikan toiminta on? Ovatko asiat oikeasti jossain paremmin?”, Toivola kysyy.
”Jos valittaa vaikkapa kovaa työkuormaa, saattaa kuulla, että muuallakin tehdään hirveästi töitä eikä asia juurikaan muutu työpaikkaa vaihtamalla.”
Muita yleisiä tyytymättömyyden lähteitä ovat esihenkilöt ja johtaminen, jotka koetaan epäoikeudenmukaisina, laaduttomina ja epäreiluina. Myös epävarmuuden ilmapiiri vaivaa samalla tavalla monilla työpaikoilla.
”Kannattaa tehdä ero sen välillä, onko omasta työpaikasta valittaminen suomalaista kansanhuvia vai onko tilanne todella huonompi kuin muilla”, Toivola summaa.
Huomioi palautuminen, jos päädyt raivolla uuteen
Raivosta käsin tehty loikka voi parantaa elämänlaatua, jos uusi työpaikka osoittautuu entistä paremmaksi. Raivohakija on kuitenkin saattanut joutua venymään kauan edellisessä työpaikassaan. Pitkäaikaisesta kuormituksesta toipuminen ottaa aikansa.
”Selkäreppu seuraa mukana uuteen, jos välissä ei ole riittävästi aikaa palautua. Onko uuden työn haltuunottamiseen energiaa ja intoa?” hän kysyy.
Myös tämän vuoksi raivohakemista parempi toimintatapa on uuden työn etsiminen rauhallisesti ja realistisella aikataululla. Kokeneille ammattilaisille Toivola ehdottaa kahden vuoden siirtymäprosessia. Jos aikaa kuluu vähemmän, siihen suhtaudutaan iloisena yllätyksenä.
”Usein ensimmäinen reaktio on, että ’en millään jaksa enää kahta vuotta tätä samaa’. Rauhallisemmin ajatellen moni kuitenkin huomaa, että määrätietoisesti etenemällä löytää työn, jossa voi olla tyytyväinen pitkällä tähtäimellä”, Toivola sanoo.
Uusimmat jutut sähköpostiisi