Beata Leppilammen upea 400 neliön koti – Näin se pysyy siistinä

Joka ilta keittiön kaiuttimista alkaa kuulua tuttu, ärsyttävä laulu.

Kun siivousbiisi kajahtaa, 2-vuotias Gabriel, 4-vuotias Kaspian sekä äiti Beata ja isä Mikko nousevat pystyyn ja alkavat järjestellä kotia kukin tavallaan. Sitten on lupa mennä iltapuuhiin. Siivousrutiinista on tullut niin toisteinen, etteivät edes lapset älyä sitä vastustaa.

”Laitamme musiikin soimaan ja tanssimme ja laulamme siivotessamme”, Beata kertoo.

Olemme kylässä yrittäjä Beata Leppilammen kodissa Espoon Westendissä. Emäntä kiistää olevansa himosiivooja. Sekaisessa kodissa on kuitenkin mahdotonta mennä nukkumaan.

Kahden lapsen äiti pitää unta pyhänä asiana, joka voi rikkoutua, jos koti ei ole hiljainen ja siisti. Oppi unen priorisoinnista on peräisin taitoluisteluajoilta.

Lastenhuoneesta löytyy yllätys

Perheen koti on kaksikerroksinen paritalo. Neliöitä on yli 400, joten siivottavaa riittää. Kerran viikossa paikalla käy ukrainalainen siivooja, josta on tullut lähes ystävä. Lapset ja siivooja puhuvat toisilleen englantia, sillä myös Beata on kaksikielinen.

Lisää apua löytyy naapurista. Mikon äiti on asunut alueella pitkään, mutta vastikään myös Beatan äiti Ulla Papp muutti lähistölle.

Isoäidit auttavat lastenhoidossa, mutta tekevät toisinaan myös kotitöitä. Kaikkea ei ole lupa jynssätä piiloon. Lastenhuoneen kattoon on nimittäin jätetty kuulakärkikynän jälki. Kun sitä katsoo mielikuvituksella, voi nähdä kömpelön avaruuspuvun. Selvä astronautti!

Perheenäiti muistuttaa, ettei lapsia kannusteta piirtelemään seinille, mutta tällä kertaa Kaspianin salaa tekemä piirustus on saanut jäädä paikoilleen.

”Koti ei ole näyttelytila, vaan paikka jossa eletään”, Beata muistuttaa.

Psykologiaa opiskellut Beata nojaa lasten kasvatuksessa kasvatustieteilijä Maria Montessorin Montessori-menetelmään. Siinä ajatellaan, että lapsen toiminta – kuten kattoon piirtäminen – nähdään ennen kaikkea oppimistilanteena, ei virheenä, joka vaatisi rankaisua.

Sitä paitsi, joskus niin sanotuista virheistä tulee jotakin kaunista.

Kun Gabriel oli vauva, hänen jalanjälkensä painettiin musteeseen. Tarkoitus oli, että vanhemmat saisivat siitä mustavalkoisen taulun. Kävi kuitenkin niin, että Kaspian tarttui kiekkoon ja piirsi sillä ympyröitä jalanjälkien päälle.

”Taideteoksesta tuli entistä upeampi”, Beata toteaa.

Kimppakämpästä omakotitaloon

Beata muutti Westendiin vuonna 2020. Mikko oli asunut kodissa sitä ennen jo vuosia.

Voisi kuvitella, että kahden sisustusmaun yhteen sovittaminen aiheuttaa riitoja, mutta näin ei käynyt. Tässä perheessä on täysin ok, että olohuoneessa ovat rinnakkain lasten lelut ja designklassikot. Nurkasta löytyvät pikkuväen rummut, joita saa pärisyttää, kun tarve on.

Paraatipaikalla olohuoneessa on lasten kirjasto. Beata ajattelee, että lapset innostuvat lukemisesta, kun kirjat ovat houkuttelevasti esillä. Kyseessä on sydämen asia. Beata tunnetaan satuja luovan Satuni-sovelluksen perustajana.

Beata ei tuonut Westendiin omia huonekaluja mukanaan. Hän oli asunut kimppakämpässä Miss Suomi Essi Unkurin kanssa, joten Ikea-kalusteiden raahaaminen omakotitaloon ei tuntunut järkevältä.

Vain yksi sisustusvalinta on aiheuttanut keskustelua.

”Mikko ei pidä verhoista, mutta minä toivoisin keittiöön vaaleita, kokonaisuuteen sulautuvia verhoja. Vielä minä taivutan hänet”, Beata sanoo ja nauraa.

Beatan mutkaton luonne lienee periytynyt hänelle maailmalla vietetyistä vuosista. Kanadassa hän asui lapsuudenperheensä kanssa valtavassa omakotitalossa, josta jäi mieleen lavuaariin ujutettu biojätesysteemi. Sen kun painoi nappia, ja ruoantähteet murskautuivat ja hävisivät roskakuiluun.

Kanadan-vuosien jälkeen hän muutti Saksaan Oberstdorfiin, jossa oli ”enemmän lehmiä kuin ihmisiä”. Kun urheiluvuodet olivat takana, matka jatkui show-luistelijaksi risteilyalukselle.

Joviaalia luonnetta vaadittiin myös Laajasalon opistossa Helsingissä, jossa Beata opiskeli urheilutoimittajaksi. Kansanopiston asuntolaa ei ole ikävä.

”Nuo ajat olivat eräänlaisia teinivuosia, joita en ollut ehtinyt aiemmin elää. Pohjimmiltani kuitenkin rakastan rutiineja ja rauhaa. Sitähän myös elämäni urheilijana oli.”

”Ei ole mitään parempaa kuin palata omaan kotiin”

Westendissä oma rauha on taattu.

Olohuoneen seinällä on taidetta. Osa on tullut Mikon keikkapalkkioina, osa hankittu itse. Portaiden yläpäässä tulijoita tuijottaa Miina Äkkijyrkän työ. Olohuoneen sohvan takana oleva tilaustyö on Saana Hakolan.

”Haaveilen myös uudesta, valtavasta taulusta, joka saisi olla jotakin abstraktia ja värikästä. Sellainen toisi tänne lisää eloa”, Beata kertoo.

Kun kevät koittaa, paras taidenäytös luodaan ulkona. Kun puut alkavat loistaa vehreän vihreinä, Beata iloitsee olohuoneen valtavista, lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista. Niistä voi ihailla luonnon ja pihalla leikkivien lasten touhuja.

Koti on ollut turva monenlaisina aikoina.

”Ei ole mitään parempaa kuin palata pitkän päivän jälkeen omaan kotiin, jossa voi rauhoittua.”

Mikään kotihiiri Beata ei kuitenkaan ole. Hän sanoo tarvitsevansa sosiaalista elämää kotielämän vastapainoksi.

Viime aikoina hän on kuitenkin pyrkinyt istumaan olohuoneen nurkassa nököttävässä nojatuolissa mahdollisimman tiiviisti. Siellä Beata on viimeistellyt kirjaa, joka kertoo vanhemmuuden ensimmäisestä vuodesta. Teos, joka pohjautuu hänen ja muiden äitien ajatuksiin, julkaistaan keväällä.

”Rakastan olla äiti joka sekunti, mutta samalla vanhemmuus on tosi rankkaa. Siinä voi myös helposti kadottaa itsensä. Sekä mielelle, keholle, parisuhteelle ja omalle identiteetille tapahtuu kerralla niin paljon.”

Vanhemmuuden myötä myllerryksessä on ollut myös koti. Sieltä täältä löytyy nykyään tavaroita, joita saa korjailla tieltä pois.

Osa kodista on jäänyt tarpeettomaksi.

Alakerrassa on nimittäin olohuone, jossa Beatalla ja Mikolla oli tapana katsoa filmejä ennen lasten syntymää.

”Sille ei ole ollut viime aikoina aikaa. Mutta eiköhän taas tulevaisuudessa, kun lapset vähän kasvavat.”