Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Luonnon voimauttava merkitys korostui Yhteishyvän lukijoiden vastauksissa.

Mikä auttaa jaksamaan? Yhteishyvän lukijat vastasivat

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
Getty Images
Julkaistu: 27.1.2021
|
Muokattu: 15.1.2021
Metsä, uni ja rakkaat ihmiset nousivat yleisimmin esiin, kun Yhteishyvän lukijat kertoivat Facebookissa omasta jaksamisestaan.

Kysyimme lukijoilta, mikä auttaa heitä jaksamaan. Esimerkiksi tällaisia vastauksia saimme:

  • Metsän hiljaisuus rauhoittaa. Kun pääsee veden äärelle, siihen voi jäädä haaveilemaan paremmasta.
  • Riittävä yöuni on tärkeää. Muuten on vaikea noudattaa terveellistä ruokavaliota ja tulee naposteltua sekä syötyä pikaruokaa.
  • Ymmärtävä mies ja iloiset koirat auttavat jaksamaan. Lenkit koirien kanssa on se asia, joka pitää minut hengissä.
  • Kuntoilu, säännöllinen ateriarytmi, riittävä yöuni ja perheen kanssa yhdessäolo sekä kahdenkeskinen aika puolison kanssa ovat tärkeitä. Samoin kirjan lukeminen, leipominen, ruoanlaitto ja neulominen. Iltaisin kynttilän sytyttäminen ja valojen vähentäminen.
  • Jaksamaan auttavat yhteydenpito tärkeiden ihmisten kanssa, luonnossa liikkuminen, äänikirjat, omaan hyvinvointiin satsaaminen sekä tulevaisuuden suunnittelu puolison kanssa maailmantilanteesta huolimatta.
  • Kissat. Minä kelpaan niille sellaisena kuin olen. Ne rakastavat minua yhtä pyyteettömästi kuin minä niitä. Elämä ja ihmiset satuttavat, kissani eivät koskaan. Ne särkevät sydämeni vain kuollessaan.
  • Koska asun kaupungissa eikä metsää ole ihan lähettyvillä, kävelen omakotitalo-alueella ja imen itseeni kauneutta talojen pihoilta. Siitäkin saa voimaa.
  • Vuosi sitten ostettu mökki on pelastanut mielenterveyden tämän kaiken keskellä. Tänne kun vetäytyy yksin tai yhdessä rakkaan kanssa, lepäävät mieli ja kroppa. Saa puuhailla mökkijuttuja, ja tehdä retkiä metsään tai lähiseuduille. Tai olla vaan ja haudutella itseään kolmatta tuntia saunassa välillä jokeen pulahtaen.
  • Tällä hetkellä paras henkireikä on lapsenlapsenlasten kanssa vietetty aika. Lapset ovat niin aitoja ja rehellisiä tekemisissään ja sanomisissaan.
  • Musiikista saan voimaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä, se auttaa kaikkeen.
  • Minulle tärkeitä ovat kuuden kilometrin aamulenkki, metsätyöt isännän kanssa luonnosta nauttien ja tietenkin jumpilla käynti.
  • Olen kaiket päivät ihmisten kanssa, asiakaspalvelussa. Pelkkä rauhallinen aika kotona on hienoa, kun ei ole kiirettä, eikä tarvitse lähteä minnekään.

Lähde: Yhteishyvän Facebook-kysely

Lue lisää mielen hyvinvoinnista

Lisää aiheesta