Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Satu Lantto kertoo, että perheen tyttärille yritetään säästää pientä pesämunaa. Sylissä Alisa ja leikeissä mukana Olivia.

Tamperelainen Satu Lantto kertoo, miten raha-asiat hoituvat hoitovapaalla - "Tytöt saivat omat pankkitilit heti synnyttyään"

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Riina Peuhu
Julkaistu: 8.12.2021
|
Muokattu: 8.12.2021
Tamperelainen Satu Lantto kertoo, että isovanhempien taloudellinen tuki on tullut tarpeeseen. Hoitovapaalla rahaa ei riitä säästämiseen.

Tamperelainen Satu Lantto kertoo, miten pikkulapsiperhe pyörittää omaa talouttaan:

”Olemme olleet mieheni Iiron kanssa yhdessä lukioajoista saakka. Ajattelemme onneksi rahasta ja taloudenpidosta hyvin samalla tavalla. Olemme aika harkitsevia rahankäyttäjiä, mutta tiettyihin asioihin, kuten kunnollisiin ulkoiluvaatteisiin tai harrastusvälineisiin, panostamme mielellämme.

Kun sain tietää odottavani 3-vuotiasta esikoistamme Oliviaa, aloin heti säästämään sitä varten, että voisin olla kotona hieman pidempään kuin pelkän äitiysloman ajan.

”Olemme aika harkitsevia rahankäyttäjiä.”

Ensimmäisen lapsen kanssa hankittavaa oli paljon, ja vaippoihinkin menee yllättävän paljon rahaa. Olimme iloisia, kun saimme isovanhemmilta taloudellista tukea isompiin hankintoihin.

Liikumme ja ulkoilemme paljon, joten esimerkiksi kunnolliset rattaat olivat meille todella tärkeät. Laadukkaat rattaat menevät hyvin vielä toisellakin lapsella.

Nyt olen vanhempainvapaalla helmikuussa syntyneen Alisan kanssa.”

Perinteinen säästöpossukin löytyy

”Molemmille lapsille avattiin omat pankkitilit, kun he syntyivät. Olemme pyrkineet keräämään tytöille säästötileille pientä pesämunaa aina tilanteen mukaan. Olisi hienoa, jos lapsi voisi säästöjen avulla lähteä vaikka kielikurssille, jos sellainen kiinnostaa.

Toivomme välillä myös lasten lahjoja rahana tileille. Niillä voidaan sitten hankkia tytöille jotain isompaa. Meiltä löytyy vielä perinteiset säästöpossutkin. Harmi vain, että käteistä on enää harvoin itselläkään.

Lapsilisät laitamme erilliselle tilille, ja teemme niiden avulla perheenä jotain kivaa, vaikkapa lomareissun. S-ryhmän Bonukset menevät rahastoon, kun se on niin helppoa säästämistä. Mietimme jossain vaiheessa myös rahastosäästämistä lapsille.

Nyt kun olen kotona, lapsille säästäminen on jäänyt vähäksi aikaa tauolle. Olemme myös laittaneet asuntolainan lyhennykset hoitovapaan ajaksi jäihin.

Meidän molempien lapsuudenkodeissamme rahasta on puhuttu avoimesti. Kun tytöt kasvavat, aiomme itsekin puhua heille rahasta ja pyrimme kasvattamaan heistä järkeviä rahankäyttäjiä. Aiomme kannustaa lapsia hoitamaan koulut kunnolla. Luultavasti he tulevat saamaan viikko- tai kuukausirahaa pieniä kotiaskareita vastaan. Näin oli omassakin lapsuudenkodissani.

Olivia on kova menemään, ja nyt hän toivoo polkupyörää ja siihen kelloa. Uskon, että jos lapsi joutuu vähän odottamaan toivomaansa asiaa, hän osaa arvostaa sitä enemmän.

Lue lisää aiheesta

Lisää aiheesta