Solo Sokos Hotel Pier 4 avattiin tällä viikolla Helsingin Katajanokalle. Hotellin kattoterassi on vaikuttava. Sieltä voi ihailla satamaan lipuvia laivoja, Kauppatoria turisteineen ja Helsingin tuomiokirkkoa. SkyWheel-maailmanpyörä tuo kuvaan ison maailman tuntua.
Kaupungin hyväntuulisin alue.
Ajatus nousee mieleeni, kun kävelen Helsingin kauppatorilta kohti Katajanokkaa. Torikojujen turistit, Allas Sea Poolin kuntoilijat ja mereltä tuleva leppeä tuuli saavat hymyn nousemaan huulilleni.
Siksi onkin ilahduttavaa, että Helsingin vilkkaimmalle turistialueelle avattiin tällä viikolla uusi hotelli, Solo Sokos Hotel Pier 4. Suosikkialueeni pursuaa entistäkin enemmän elämää.
Hotellin aula on yleisilmeeltään vaalea. Viime vuosien matkailijakadosta on puhuttu julkisuudessa paljon, mutta hotellinjohtaja Petra Wikström uskoo, että tilanne on muuttumassa. ”Kaikki merkit ja ennusteet näyttävät siltä, että matkailun kehitys on positiivista. Avaamme muutenkin hyvään aikaan, sillä syksy on juhlien ja tapahtumien kultakautta.”
Pier 4 on poikkeuksellista, näyttävää puuarkkitehtuuria. Huoneissa on paljon puupintoja, ja jopa aulan jämerät tukipilarit ovat kuusipuuta suoraan savolaisista metsistä.
Hotellinjohtaja Petra Wikström kertoo, että Pier 4:n tavoitteena on olla Suomen ilmastovastuullisin hotelli. Tilojen luonnonmateriaalit on valittu ajatuksella.
Saavun hotellille avajaispäivänä. Vaikka aulassa on ruuhkaa, kaikkialle levittäytyvä vaalea puu rauhoittaa tilan.
Katsahdan ylös ja joudun notkistamaan niskaani, että näen kattoon saakka. Huima huonekorkeus ja keskellä huonetta sijaitseva puusäleikkö tekevät tunnelmasta juhlallisen.
Pier 4:ssa on 164 huonetta, joista näkymät ovat merelle, Katajanokalle tai hotellin sisäpihalla sijaitsevan niityn suuntaan.
Hotellinjohtaja Petra Wikström
Päädyn huoneeseen, joka sijaitsee kolmannen kerroksen päädyssä, aivan Eteläsataman kupeessa.
Junior Suite -huoneesta on näkymä merelle. Hotelli on muutenkin täynnä vaikuttavaa puuarkkitehtuuria.
Sängystä aukeava näkymä saattaa olla yksi Helsingin komeimmista. Lattiasta kattoon yltävistä ikkunoista voi seurata, kuinka laivat lipuvat hiljalleen satamaan. Edessä siintävät Valkosaaren kallioiset rannat.
Ajattelen, että tähän kiteytyy koko Helsingin upeus, jota kelpaa esitellä ulkomaalaisillekin. Luonto on läsnä kaikkialla.
Hotellin toinen ylpeydenaihe sijaitsee katutasossa. Hotelliravintola Harborea luotsaa huippukokki Sauli Kemppainen.
Kemppaisen laatimalla menulla on suomalaisia makuja, jotka koostuvat kahdesta elementistä. Maistiaiseksi saamme kirjolohta ja porkkanaa, joiden makua ruokaan vihkiytynyt seuralaiseni kehuu selkeiksi ja raikkaiksi.
Viinit ovat pääosin vanhan maailman klassikkoalueilta. Listalla on paljon luomuviinejä ja biodynaamisia viinejä.
Ravintolasta matka jatkuu hotellin kattoterassille.
On helppo kuvitella, että siitä tulee jatkossa kaupunkilaisten suosikkipaikka.
Hotellin kattoterassi on vaikuttava. Sieltä voi ihailla satamaan lipuvia laivoja, Kauppatoria turisteineen ja Helsingin tuomiokirkkoa. SkyWheel-maailmanpyörä tuo kuvaan ison maailman tuntua.
Näkymät terassilta ovat upeat. Vasemmalla voi ihailla satamaan lipuvia laivoja, edessä Kauppatoria turisteineen ja oikealla Helsingin tuomiokirkkoa.
”Kannattaa katsoa myös Katajanokan suuntaan. Siellä on paljon jugend-arkkitehtuurin helmiä. Itse olen ihaillut taloa, jonka torni on kuin muumitalosta”, Wikström vinkkaa.
Hotellinjohtaja toivoo, että ulkomaisten turistien lisäksi Pier 4 -hotellin löytäisivät sekä suomalaiset turistit että kaupunkilaiset.
”Helsinkiläiset voivat tulla tänne vaikkapa aamukahville Café Helliin tai illalliselle Harboreen.”
Wikström uskoo, että Katajanokka kehittyy tulevaisuudessa, kun palvelut kasvavat.
”Kuka tietää, vaikka alueesta tulisi uusi Kallio. On ihanaa olla mukana tässä muutoksessa. Me luomme kaupunkilaisille uudenlaisen tilan meren ääreltä.”
Pier 4 -hotellin kuntoilutilat löytyvät yläkerran kattoterassilta ja alakerroksesta. Palautumistilassa on vanha kelopuu. Kun korvan painaa puuta vasten, voi kuulla luonnon ääniä.
Kaupunkikuvan lisäksi kehittyy myös matkailijoiden mieli.
Pier 4 -hotellin kuntoilutiloissa hahmotan, miten käsityksemme luksuksesta on viime vuosina muuttunut. Yltäkylläisyyden tai bailaamisen sijaan matkailijat hakeutuvat yhä enemmän hiljaisuuden ja hyvinvoinnin äärelle.
Pier 4 -hotellissa hyvinvointitrendiin on vastattu liikuntatilalla, jossa on kolme osaa. Taiteilija-muotoilija Tuuli Sotamaan suunnittelemassa huoneessa on kuntosalilaitteiden lisäksi paikat rauhoittumiselle ja palautumiselle.
Palautumistilassa on jopa vanha kelopuu.
Kun halaan vanhaa puuta ja painan pääni runkoa vasten, kuulen sieltä metsän ääniä: lintujen sirkutusta ja tuulen havinaa. Olen tullut hotellilomalle keskelle vilkkainta Helsinkiä, mutta oloni tuntuu siltä kuin olisin palannut takaisin luontoon.
Hotellissa on 164 huonetta sekä juhla- ja kokoustilat 460 hengelle. Solo Sokos Hotel Pier 4 on osa Solo by Sokos Hotels -hotelleja, jotka tarjoavat uniikkeja elämyksiä kaupunkien merkittävimmillä paikoilla. Solo-hotelleja on Suomessa kahdeksan.
Kolme ravintolaa: Café Helli, kattotason Rooftop Bar Humu ja tasokas illallisravintola Harbore, jossa on kaikkiaan 190 asiakaspaikkaa. Harboressa on myös seitsemän hengen kabinetti, jossa on tarjolla yllätyksellinen Chef’s Table -menu.
Monipuolinen hyvinvointi- ja kuntoilutila sekä sauna.
Rakennuksen on suunnitellut Anttinen Oiva Arkkitehdit.
Pier 4 -hotellin tavoitteena on olla Suomen ilmastovastuullisin hotelli. Ilmastovaikutusten pienentäminen on ohjannut hotellin suunnittelua alusta alkaen.
Ilmastovaikutukset on huomioitu valituissa materiaaleissa, kierrättämisessä, kotimaisissa raaka-aineissa, hävikin minimoimisessa sekä uusiutuvan sähkön käytössä. Hengittävä puurakennus on rakennettu suomalaisesta ja ruotsalaisesta puusta. Rakennuksen laskennallinen elinkaari on sata vuotta.