Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ideoita japanilaistyyliseen puutarhaan

Teksti:
Seija Samela
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Japanilaisen puutarhan pelkistetty ja luonnonläheinen tyyli sopii hyvin myös suomalaiseen puutarhaan.

Puutarhan suunnittelussa huomioidaan vuodenaikojen kierto ja ympärillä oleva kasvillisuus. Puutarhan tulisi olla paikka, jossa mieli rauhoittuu ja kiire unohtuu. Peruselementtejä ovat kivet, ikivihreät kasvit, vesi sekä erilaiset rakennelmat.

Pieneenkin tilaan voi laittaa kiviasetelman, koristeellisen havukasvin tai sorasta tehdyn vesielementin. Kivet ovat perustana koko puutarhalle. Kivet voivat olla rosoisia, uurteisia, sammaloituneita, ja niissä saa olla ajan patinaa. Jokainen kivi valitaan huolellisesti ja asetellaan tarkasti ja tukevasti omalle paikalleen. Asettelussa huomioidaan ympäristön ja puutarhan mittasuhteet, ja kivet voivat olla ryhmissä tai yksittäin.

Japanissa puutarhaan liittyy paljon symboliikkaa, johon kannattaa tutustua aihetta käsittelevän kirjallisuuden avulla.

  • Vesi on olennainen osa japanilaista puutarhaa. Se voi olla soliseva puro, lampi, putous tai vaikkapa lintujen vesiallas. Hiekkaan tai soraan piirretyt vettä kuvaavat kuviot korvaavat luonnon veden.
  • Ikivihreät havukasvit voivat olla leikattuja tai vapaasti kasvavia. Suurilla havupuilla saadaan varjostusta puutarhaan. Perennoja käytetään kohtuullisesti. Kasvien tulisi olla esillä yksilöinä, suuria perennapenkkejä ei käytetä. Sammaleet ja kaunislehtiset maanpeitekasvit korvaavat nurmikon.
  • Lehtipuut ja pensaat valitaan niiden muotojen, kukinnan ja kauniin syysvärityksen perusteella. Japanissa suosittujen kirsikkapuiden ja bambujen tilalle voi valita Suomen oloihin paremmin sopivia koristeomenapuita, vaahteroita ja pajuja.
  • Koristeheinät sopivat hyvin kivien seuraksi. Sillat, portit, aidanteet ja polut kuuluvat myös japanilaiseen puutarhaan. Niiden rakentamiseen on hyvä käyttää ammattilaisen apua.

Lähteet: Paalo, Anne, Jetsonen, Jari, Japanilainen puutarha suomalaisittain, Tammi (2006)

Kasveja japanilaistyyliseen puutarhaan

  • Puut: valkokartiokuusi, japaninmarjakuusi, pihdat, tuijat, katajat, vuorimännyt, pajut, vaahterat.

  • Pensaat: angervot, japaninruusukvitteni, mahonia, suikerotuhkapensas, japaninhappomarja.

  • Perennat: kuunliljat, iirikset, miekkaliljat, alppiruusut, saniaiset.

  • Maanpeitekasvit: suikeroalpi, taponlehti, rikot, maksaruohot.

  • Heinät: karhun- ja lampaannata, hopeatoppo, nuokkuhelmikkä.