Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Puutarhan kasteluvälineet – ostajan opas

Teksti:
Marja Kasanen
Asiantuntija:
valikoima- ja hankintapäällikkö Anu Suvanto, KT-hankinta, SOK
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 4.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Parvekkeella selviää kastelukannulla ja sumutinpullolla, mutta pihaan ja puutarhaan tarvitaan tehokkaampia välineitä. Kastelu onnistuu vesiletkun ja sadettimen avulla.

Parvekekasvien ja puutarhan kasteluun on tarjolla monenlaisia apuvälineitä. Laitteiden valintaan vaikuttavat pihan koko ja kasvien vedentarve. Kasvien kasteluun ja laitteisiin liittyviä neuvoja kannattaa kysyä asiantuntevilta alan myyjiltä.

Kasteluvälineitä hankittaessa kannattaa panostaa laatuun, sillä laitteita käytetään vuosia. Kalliimmat välineet on valmistettu laadukkaammista materiaaleista, ja ne kestävät halpoja tuotteita pidempään.

Parvekkeen ja puutarhan kasteluvälineet

Parvekekasvien kastelussa kastelukannu ja sumutinpullo ovat hyviä apuvälineitä, pihassa ja puutarhassa puolestaan tarvitaan järeämpiä välineitä, kuten vesiletkua ja sadettimia.

Kastelukannu

Kahden litran kastelukannu on kätevä etenkin parvekekasvien ja amppelikukkien kastelussa. Isommat viiden ja kymmenen litran kastelukannut sopivat kotipuutarhakäyttöön. Kastelukannujen materiaaleina käytetään muovia ja sinkkiä.

Sumutinpullo

Sumutinpullo sopii parvekekasvien suihkuttamiseen. Lisäksi sumutinpulloa voi käyttää puutarhassa esimerkiksi kasvien tai pensaiden torjunta-aineiden suihkuttamiseen. Torjunta-aineiden suihkuttamiseen kannattaa varata oma suihkepullo, jotta torjunta-aineen jäämiä ei joudu kasteluveden joukkoon.

Pullokastelija

Pullokastelija on kätevä apuväline parvekkeen ruukkukasvien kasteluun. Kastelulaite kierretään pullon suuhun kuin korkki. Vedellä täytetty pullo asetetaan ruukkuun ylösalaisin siten, että kastelulaite upotetaan multaan. Vesi tippuu hiljalleen ruukkuun nokan kautta. Kastelulaite sopii lähes kaikkiin virvoitusjuomapulloihin.

Kastelugeeli

Kastelugeeli sopii parvekekasvien ja muiden ulkokasvien hoitoon. Geeli sitoo itseensä vettä ja vähentää ruukkukasvien vedentarvetta. Jauhemainen geeli sekoitetaan istutuksen yhteydessä multaan. Kertakäsittely riittää koko kasvukaudeksi. Geeli vähentää esimerkiksi ulkokukan tavallisen kastelutarpeen yhteen kertaan viikossa.

Letkut

Pienelle pihalle sopii letku, jonka läpimitta on 12 mm tai 16 mm. Suurempaan puutarhaan hyvä valinta on 16–25 mm letku. Ohuessa letkussa on pienempi paine, joka riittää lyhyellä matkalla. Paksussa letkussa on suurempi paine, jota tarvitaan, kun letku on pitkä.

Letkua hankittaessa kannattaa valita pehmeästä ja joustavasta materiaalista tehty laadukas letku, joka ei kierry väkisin kierteelle kovan letkun tavoin. Letkun pituus kannattaa myös huomioida, sillä liian pitkän ja painavan letkun käsittely on hankalaa.

Letkujen lisätarvikkeina on saatavana

  • suuttimia
  • liittimiä
  • sadettimia.

Letkun säilytys

Letku on hyvä säilyttää siististi kerällä, jolloin se ei kierry mutkalle.

Hyviä säilytysvaihtoehtoja ovat

  • seinään kiinnitettävä letkuteline, johon letku kierretään kerälle
  • seinään kiinnitettävä letkukela, joka toimii automaattisesti tai käsin veivaamalla ja laskostaa letkun siististi
  • itsestään seisova letkukela, jota on helppo kuljettaa ympäri puutarhaa
  • letkuvaunu, jossa letkua voi kuljettaa puutarhassa pitkiäkin matkoja.

Suuttimet

Letkuihin on saatavana erimallisia suorasuihku- ja monitoimisuihkupistooleja. Monikäyttöisessä suihkupistoolissa on esimerkiksi suora-, kartio- ja viuhkasuihku sekä sumu- ja sihtisuihku. Sihtisuihku sopii kukkien kasteluun, sumusuihku kasvihuonekasveille ja suorasuihku pensaiden kasteluun.

Liittimet

Letkuihin on saatavana runsaasti erilaisia liittimiä tarpeen mukaan.

  • Hanaliitin tulee hanan ja pikaliittimen väliin.
  • Pikaliitin liittää letkun hanaliittimeen.
  • Sulkuliitin katkaisee automaattisesti vedentulon, kun kastelupistooli tai sadetin irrotetaan letkusta.
  • Kaksoisliittimen avulla on mahdollista liittää kaksi letkua yhteen.
  • Korjausliitin yhdistää kaksi letkua pysyvästi yhteen.
  • Y-liitin mahdollistaa kolmen letkun yhdistämisen.

Sadettimet

Liittimen avulla letkuun kiinnitettävä sadetin sopii nurmikon ja istutuskasvien kasteluun. Haaroitusliittimien avulla voi yhdistää useampiakin sadettimia letkuun. Ennen laitteen hankkimista kannattaa selvittää, minkä kokoista alaa halutaan kastella, sillä eri malleilla on erilaiset kasteluominaisuudet.

Sadettimia on kahdenlaisia:

  • pyöreä sadetin, joka pyörii ympäri vettä suihkuttaen
  • kelkka-alustalla seisova keinusadetin, jossa on rei'itetty suihkuputki. Suihkuputki liikkuu edestakaisin vettä suihkuttaen.

Muita apuvälineitä kasteluun

Suihkuvarsi

Suihkuvarren avulla saa lisäpituutta kasteluun. Varsi helpottaa esimerkiksi amppelikukkien tai muiden korkealle sijoitettujen kasvien kastelua.

Tihkuletku

Tihkuletku on huokoinen letku, josta tihkuu vettä koko letkun pituudelta. Tihkuletku sopii kukkapenkkien, vihannesten ja marjapensaiden kasteluun.

Kasteluajastin

Kasteluajastimella voi ohjelmoida esimerkiksi sadettimet kastelemaan nurmikon halutuin määräajoin. Ajastin kiinnitetään ulkohanaan.

Automaattiset kastelusarjat

Automaattinen kastelusarja hoitaa ruukkukasvien tai pensasaidan kastelun automaattisesti. Paineenalennin liitetään ulkohanaan ja vesi johdetaan mikroletkujen ja tippusuuttimien kautta ruukkuihin. Kastelusarjoja on saatavilla 5–20 ruukkukasville. Joissain malleissa on myös ajastin.

Kasteluvälineissä kannattaa panostaa laatuun, sillä samoja laitteita käytetään vuosia.