Jouluinen paahtovanukas
Noin 2 tuntia (josta 60 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Paahtovanukas eli crème caramel on klassinen jälkiruoka, jonka jouluisessa versiossa maistuvat kaneli, neilikka ja kardemumma.
| 4 dl | maitoa |
| 1 kpl | kanelitanko |
| 5 kpl | kokonaista neilikkaa |
| 1 tl | kardemumansiemeniä |
| 2 kpl | kananmunaa |
| 2 kpl | munankeltuaista |
| 1 dl | sokeria |
| Sokerisiirappi | |
|---|---|
| 1 dl | sokeria |
| 3 rkl | vettä |
- 1.
Valmista sokerisiirappi. Sulata sokeri pannulla hitaasti matalalla lämmöllä vaalean ruskeaksi, vältä sekoittamista. Lisää vesi ja anna kiehua tasaiseksi siirapiksi samalla sekoittaen.
- 2.
Jaa sokerisiirappi heti neljään pieneen uuninkestävään annosvuokaan tai kahvikuppeihin, joissa on suora reuna. Kääntele vuokia tai kuppeja niin, että siirappi peittää pohjan.
- 3.
Kiehauta maito ja mausteet. Siirrä syrjään ja anna maustua 15 minuuttia.
- 4.
Kuumenna uudelleen lähes kiehumispisteeseen. Sekoita munat, keltuaiset ja sokeri keskenään. Siivilöi maito munaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Jaa seos vuokiin tai kuppeihin.
- 5.
Nosta vuoat korkealaitaiseen uunivuokaan. Kaada vuokaan kiehuvaa vettä niin, että vesi peittää 2/3 annosvuoista. Nosta vuoka 150-asteiseen uuniin ja kypsennä vanukkaita noin 1 tunti. Anna jäähtyä. Peitä kelmulla ja siirrä vetäytymään yön yli jääkaappiin.
- 6.
Ota vanukkaat noin varttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Irrota vanukkaiden reunat veitsellä. Aseta tarjoilulautanen vuoan päälle ja kumoa vanukas lautaselle.
Jouluinen paahtovanukas
Paahtovanukas eli crème caramel on klassinen jälkiruoka, jonka jouluisessa versiossa maistuvat kaneli, neilikka ja kardemumma.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 4 dl | maitoa |
| 1 kpl | kanelitanko |
| 5 kpl | kokonaista neilikkaa |
| 1 tl | kardemumansiemeniä |
| 2 kpl | kananmunaa |
| 2 kpl | munankeltuaista |
| 1 dl | sokeria |
Sokerisiirappi | |
| 1 dl | sokeria |
| 3 rkl | vettä |
Valmistus (Uuni 150°C)
- 1
Valmista sokerisiirappi. Sulata sokeri pannulla hitaasti matalalla lämmöllä vaalean ruskeaksi, vältä sekoittamista. Lisää vesi ja anna kiehua tasaiseksi siirapiksi samalla sekoittaen.
Määrä Ainesosa 1 dl sokeria 3 rkl vettä - 2
Jaa sokerisiirappi heti neljään pieneen uuninkestävään annosvuokaan tai kahvikuppeihin, joissa on suora reuna. Kääntele vuokia tai kuppeja niin, että siirappi peittää pohjan.
- 3
Kiehauta maito ja mausteet. Siirrä syrjään ja anna maustua 15 minuuttia.
Määrä Ainesosa 4 dl maitoa 1 kpl kanelitanko 5 kpl kokonaista neilikkaa 1 tl kardemumansiemeniä - 4
Kuumenna uudelleen lähes kiehumispisteeseen. Sekoita munat, keltuaiset ja sokeri keskenään. Siivilöi maito munaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Jaa seos vuokiin tai kuppeihin.
Määrä Ainesosa 1 dl sokeria 2 kpl munankeltuaista 2 kpl kananmunaa - 5
Nosta vuoat korkealaitaiseen uunivuokaan. Kaada vuokaan kiehuvaa vettä niin, että vesi peittää 2/3 annosvuoista. Nosta vuoka 150-asteiseen uuniin ja kypsennä vanukkaita noin 1 tunti. Anna jäähtyä. Peitä kelmulla ja siirrä vetäytymään yön yli jääkaappiin.
- 6
Ota vanukkaat noin varttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Irrota vanukkaiden reunat veitsellä. Aseta tarjoilulautanen vuoan päälle ja kumoa vanukas lautaselle.
Ravintosisältö
320
Energiaa kcal
1338
Energiaa kj
9,8 g
Rasvaa
3,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
47,3 g
Hiilihydraatteja
47,3 g
Sokereita
—
Kuituja
9,8 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
320
Energiaa kcal
1338
Energiaa kj
9,8 g
Rasvaa
3,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
47,3 g
Hiilihydraatteja
47,3 g
Sokereita
—
Kuituja
9,8 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: Kanelitanko, 5 kpl Kokonaista neilikkaa, 1 tl Kardemumansiemeniä, 3 rkl Vettä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























