Juustotäytteiset naudanfileetaskut

Nappaa talteen!
| 600 g | naudan ulkofileetä |
| 6 kpl | herkkusientä |
| 1 kpl | pieni sipuli |
| 2 rkl | öljyä |
| 100 g | maustettua tuorejuustoa, esim. aurinkokuivattu tomaatti |
| suolaa | |
| rouhittua mustapippuria | |
| Paistamiseen | |
|---|---|
| öljyä | |
| Lisäksi | |
| coctailtikkuja | |
| Kastke | |
| 2 dl | lihalientä |
| 2 dl | kermaa |
| 50 g | maustettua tuorejuustoa, esim. aurinkokuivattu tomaatti |
| 1 rkl | soijakastiketta |
| 1 rkl | mustaherukkahilloa |
| suolaa | |
| rouhittua mustapippuria | |
- 1.
Poista fileestä kalvot ja kuivaa pinta. Leikkaa fileestä noin sentin paksuisia viipaleita. Nuiji ne ohuiksi. Silppua sienet. Kuori ja hienonna sipuli. Paista kuivalla pannulla herkkusieniä, kunnes niistä haihtuu neste. Lisää pannulle loraus öljyä ja sipulit. Anna kuullottua. Jäähdytä.
Sekoita joukkoon tuorejuusto. Nostele seosta pihvien toiselle reunalle ja taita pihvit kahtia. Kiinnitä tikulla. Paista pihvit öljyssä molemmin puolin. Mausta ja nosta syrjään. Lisää pannulle kastikkeen ainekset ja keitä muutama minuutti. Nosta pihvit hetkeksi kastikkeen joukkoon.
Juustotäytteiset naudanfileetaskut
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 600 g | naudan ulkofileetä |
| 6 kpl | herkkusientä |
| 1 kpl | pieni sipuli |
| 2 rkl | öljyä |
| 100 g | maustettua tuorejuustoa, esim. aurinkokuivattu tomaatti |
| suolaa | |
| rouhittua mustapippuria | |
Paistamiseen | |
| öljyä | |
Lisäksi | |
| coctailtikkuja | |
Kastke | |
| 2 dl | lihalientä |
| 2 dl | kermaa |
| 50 g | maustettua tuorejuustoa, esim. aurinkokuivattu tomaatti |
| 1 rkl | soijakastiketta |
| 1 rkl | mustaherukkahilloa |
| suolaa | |
| rouhittua mustapippuria | |
Valmistus
- 1
Poista fileestä kalvot ja kuivaa pinta. Leikkaa fileestä noin sentin paksuisia viipaleita. Nuiji ne ohuiksi. Silppua sienet. Kuori ja hienonna sipuli. Paista kuivalla pannulla herkkusieniä, kunnes niistä haihtuu neste. Lisää pannulle loraus öljyä ja sipulit. Anna kuullottua. Jäähdytä.
Sekoita joukkoon tuorejuusto. Nostele seosta pihvien toiselle reunalle ja taita pihvit kahtia. Kiinnitä tikulla. Paista pihvit öljyssä molemmin puolin. Mausta ja nosta syrjään. Lisää pannulle kastikkeen ainekset ja keitä muutama minuutti. Nosta pihvit hetkeksi kastikkeen joukkoon.
Ravintosisältö
421
Energiaa kcal
1764
Energiaa kj
26,3 g
Rasvaa
12,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
7,3 g
Hiilihydraatteja
5,3 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
37,0 g
Proteiinia
2,0 g
Suolaa
421
Energiaa kcal
1764
Energiaa kj
26,3 g
Rasvaa
12,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
7,3 g
Hiilihydraatteja
5,3 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
37,0 g
Proteiinia
2,0 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: Suolaa , Rouhittua mustapippuria, Öljyä, Coctailtikkuja, Suolaa, Rouhittua mustapippuria.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Tämä huulipuna sopii kaikille – ja se näkyy jo katukuvassa
- 2.Kevättyyli alle 20 eurolla! Näin päivität vaatekaapin pienellä budjetilla
- 3.Näytä hyvältä vaivatta – tässä trendiasussa värit sopivat aina yhteen
- 4.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 5.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 6.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille












