Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kuningatarpiirakka

Fork and knife
10 Annosta
Fork and knife
10 Annosta
Leivo marjapiirakka rahkavoitaikinasta. Kauli taikina tomusokeria apuna käyttäen. Peitä piirakan kansi paistamisen loppupuolella kaksinkertaisella leivinpaperilla. Marjapiirakka maistuu jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Ainekset

Rahkavoitaikina

250 g
Voita
4 dl
Vehnäjauhoja
1 tl
Leivinjauhetta
250 g
Maitorahkaa

Kaulimiseen

Tomusokeria

Täyte

1 l
Marjoja (mustikoita, vadelmia, herukoita)
2 rkl
Perunajauhoja
1 dl
Hillosokeria

Voiteluun

1 kpl
Muna + tilkka vettä
Sokeria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista taikina. Paloittele voi kulhoon. Nypi sekaan kuivat aineet. Lisää rahka ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Painele taikina levyksi jauhotetun leivinpaperin päälle. Kääri paperin ja kelmun sisään. Anna levätä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Kauli 2/3 taikinasta pyöreäksi levyksi (halk. n. 28 cm). Käytä kaulimisessa apuna tomusokeria. Nosta levy kaulimella irtopohjaiseen, korkeareunaiseen piirakkavuokaan.(halk. 24 cm).  Painele taikina vuokaan ja reunoille. Pistele haarukalla.

Sekoita marjoihin perunajauhot ja sokeri. Kaada täyte pohjan päälle. Tee lopusta taikinasta kansi piirakalle. Nosta se täytteen päälle, käännä reunat kannen päälle ja nipistä kiinni haarukalla. Pistele kansi ja voitele munalla. Ripottele pinnalle vähän sokeria.

Kypsennä ensin 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia, laske lämpö 175 asteeseen ja paista noin 40 minuuttia. Peitä piirakan kansi paistamisen loppupuolella kaksinkertaisella leivinpaperilla. Tarjoa piirakka jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Miltä maistui?(2 arviota)
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.7.2015
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

364

1525

21,7 g

13,4 g

33,2 g

12,4 g

2,8 g

7,0 g

0,5 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl Leivinjauhetta,

Tomusokeria,

Sokeria.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli