Lyttyperunapiirakat
60 min (josta 15 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Näyttävät lyttyperunapiirakat ovat herkullisia suolaisia tarjottavia. Hitiksi nousseet lyttyperunat litistetään muffinipellille ja täytetään sitruunaisella graavilohitäytteellä.
| 12 kpl | pientä perunaa |
| Täyte | |
|---|---|
| 150 g | (1 pkt) graavikirjolohiviipaleita |
| 1 kpl | sitruuna (luomu) |
| 1 kpl | pieni punasipuli |
| 1/2 | ruukkua tilliä |
| 200 g | (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
| Lisäksi | |
| muffinssivuoka 12 muffinille | |
| 1/2 dl | rypsiöljyä |
| 2 dl | juustoraastetta |
| 120 g | (1 prk) smetanaa |
| 1/2 | ruukkua tilliä |
- 1.
Pese perunat. Keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä). Valuta vesi.
- 2.
Valmista täyte. Hienonna lohi ja säästä noin kolmasosa viimeistelyyn. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista mehua (1 rkl). Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna tilli. Sekoita täytteen ainekset kulhossa. Nosta täyte jääkaappiin odottamaan.
- 3.
Voitele muffinssivuoan kolot öljyllä. Jaa perunat koloihin. Paina perunoihin kuopat esimerkiksi teräsmitan avulla. Voitele perunat öljyllä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jaa täyte perunoille. Lisää juusto pinnalle. Paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
- 4.
Irrota perunat vuoasta. Viimeistele lohella, smetanalla ja tillillä.
Näyttävät lyttyperunapiirakat ovat herkullisia suolaisia tarjottavia. Hitiksi nousseet lyttyperunat litistetään muffinipellille ja täytetään sitruunaisella graavilohitäytteellä.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 12 kpl | pientä perunaa |
Täyte | |
| 150 g | (1 pkt) graavikirjolohiviipaleita |
| 1 kpl | sitruuna (luomu) |
| 1 kpl | pieni punasipuli |
| 1/2 | ruukkua tilliä |
| 200 g | (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
Lisäksi | |
| muffinssivuoka 12 muffinille | |
| 1/2 dl | rypsiöljyä |
| 2 dl | juustoraastetta |
| 120 g | (1 prk) smetanaa |
| 1/2 | ruukkua tilliä |
Valmistus (Uuni 200°C)
- 1
Pese perunat. Keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä (1 tl suolaa/1 l vettä). Valuta vesi.
Määrä Ainesosa 12 kpl pientä perunaa - 2
Valmista täyte. Hienonna lohi ja säästä noin kolmasosa viimeistelyyn. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista mehua (1 rkl). Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna tilli. Sekoita täytteen ainekset kulhossa. Nosta täyte jääkaappiin odottamaan.
Määrä Ainesosa 150 g (1 pkt) graavikirjolohiviipaleita 1 kpl sitruuna (luomu) 1 kpl pieni punasipuli 1/2 ruukkua tilliä 200 g (1 rs) maustamatonta tuorejuustoa 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria rouhittuna - 3
Voitele muffinssivuoan kolot öljyllä. Jaa perunat koloihin. Paina perunoihin kuopat esimerkiksi teräsmitan avulla. Voitele perunat öljyllä. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jaa täyte perunoille. Lisää juusto pinnalle. Paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Määrä Ainesosa muffinssivuoka 12 muffinille 1/2 dl rypsiöljyä 2 dl juustoraastetta - 4
Irrota perunat vuoasta. Viimeistele lohella, smetanalla ja tillillä.
Määrä Ainesosa 120 g (1 prk) smetanaa 1/2 ruukkua tilliä
Vinkki: Jos pieniä perunoita ei ole saatavilla, voit myös puolittaa isommat perunat.
Ravintosisältö
180
Energiaa kcal
752
Energiaa kj
12,9 g
Rasvaa
5,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
10,7 g
Hiilihydraatteja
1,7 g
Sokereita
0,9 g
Kuituja
3,8 g
Proteiinia
0,9 g
Suolaa
180
Energiaa kcal
752
Energiaa kj
12,9 g
Rasvaa
5,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
10,7 g
Hiilihydraatteja
1,7 g
Sokereita
0,9 g
Kuituja
3,8 g
Proteiinia
0,9 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: ruukkua tilliä, muffinssivuoka 12 muffinille, 2 dl juustoraastetta, ruukkua tilliä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























