Marja-mantelipiirakka

Nappaa talteen!
| Taikina | |
|---|---|
| 175 g | margariinia |
| 5 dl | vehnäjauhoja |
| 4 rkl | sokeria |
| 1 kpl | keltuainen |
| Täyte | |
| 50 g | margariinia |
| 4 rkl | sokeria |
| 150 g | mantelimassaa |
| 1 kpl | kananmuna |
| 1 kpl | valkuainen |
| 1 rkl | vehnäjauhoja |
| 1 tl | jauhettua kardemummaa |
| 4 dl | tuoreita marjoja, esim. vadelmia, mustikoita |
- 1.
Mittaa leikkuuterälliseen monitoimikoneeseen margariini, jauhot ja sokeri. Pyöräytä nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Ota viidesosa taikinasta syrjään toiseen kulhoon ja sekoita loppuosaan keltuainen. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Voit valmistaa täytteen samalla koneella pesemättä sitä. Mittaa kulhoon margariini, sokeri, mantelimassa, munat, vehnäjauhot ja kardemumma. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Nosta taikina hetkeksi leivinpöydälle ennen kaulimista. Kauli ohut taikinalevy ja nosta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Levitä marjat piirakan pohjalle ja valuta päälle mantelitäyte. Ripottele pinnalle loppu murutaikinasta. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 35–40 minuuttia.
Marja-mantelipiirakka
Ainekset (10 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Taikina | |
| 175 g | margariinia |
| 5 dl | vehnäjauhoja |
| 4 rkl | sokeria |
| 1 kpl | keltuainen |
Täyte | |
| 50 g | margariinia |
| 4 rkl | sokeria |
| 150 g | mantelimassaa |
| 1 kpl | kananmuna |
| 1 kpl | valkuainen |
| 1 rkl | vehnäjauhoja |
| 1 tl | jauhettua kardemummaa |
| 4 dl | tuoreita marjoja, esim. vadelmia, mustikoita |
Valmistus
- 1
Mittaa leikkuuterälliseen monitoimikoneeseen margariini, jauhot ja sokeri. Pyöräytä nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Ota viidesosa taikinasta syrjään toiseen kulhoon ja sekoita loppuosaan keltuainen. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Voit valmistaa täytteen samalla koneella pesemättä sitä. Mittaa kulhoon margariini, sokeri, mantelimassa, munat, vehnäjauhot ja kardemumma. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Nosta taikina hetkeksi leivinpöydälle ennen kaulimista. Kauli ohut taikinalevy ja nosta piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Levitä marjat piirakan pohjalle ja valuta päälle mantelitäyte. Ripottele pinnalle loppu murutaikinasta. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 35–40 minuuttia.
Ravintosisältö
341
Energiaa kcal
1425
Energiaa kj
16,9 g
Rasvaa
3,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
37,8 g
Hiilihydraatteja
12,7 g
Sokereita
2,1 g
Kuituja
7,8 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
341
Energiaa kcal
1425
Energiaa kj
16,9 g
Rasvaa
3,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
37,8 g
Hiilihydraatteja
12,7 g
Sokereita
2,1 g
Kuituja
7,8 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 50 g Margariinia, 4 rkl Sokeria, 1 tl Jauhettua kardemummaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Tämä huulipuna sopii kaikille – ja se näkyy jo katukuvassa
- 2.Kevättyyli alle 20 eurolla! Näin päivität vaatekaapin pienellä budjetilla
- 3.Näytä hyvältä vaivatta – tässä trendiasussa värit sopivat aina yhteen
- 4.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 5.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 6.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille












