Ihana sitruuna-mansikkakakku kruunaa juhannuksen juhlapöydän
Yhteishyvä viettää juhlavuotta! 120-vuotisjuhlan kunniaksi hemmottelemme lukijoitamme joka kuukausi kakkureseptillä. Kesäkuussa herkutellaan sitruunaisella mansikkakakulla.

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa kotimaisen mansikkasesongin alkua kuin herkullisen täytekakun leipominen! Tässä kakussa mansikka saa makuparikseen raikkaan sitruunan.
Kakun pohjaksi leivotaan perinteinen sokerikakkupohja. Sen väliin levitetään kotitekoista lemon curdia eli sitruunatahnaa ja mansikkaista tuorejuustovaahtoa. Vaahto toimii myös kakun kuorrutteena. Kolmeen kerrokseen leikatun kakkupohjan väliin lisätään sitruunatahnan ja tuorejuustovaahdon lisäksi viipaloituja mansikoita. Kakun mehevyyden ja raikkauden takaa sitruunainen kostutusliemi.
Kokoa kakku samaan irtopohjavuokaan, jossa paistoit kakkupohjan. Näin kakku pysyy ryhdikkäänä. Kokoaminen kannattaa tehdä vuorokausi ennen tarjoilua, jotta maut ja kosteus ehtivät tekeytyä parhaimmilleen. Jätä kakun kuorruttaminen ja koristelu kuitenkin herkuttelupäivään.
Tämä kakku on täydellinen, jos etsit raikasta vaihtoehtoa kesäjuhlien makeaksi tarjottavaksi. Kakku on nappivalinta esimerkiksi isomman porukan juhannusjuhliin.
Lisää kesäisiä kakkureseptejä
- 1.Tämä on kesän suosituin mekkoväri – ja se sopii yllättävän monelle
- 2.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 3.Näitä pintoja tuskin pyyhit – siksi kotisi on niin pölyinen
- 4.Ostatko parsaa? Säästä parsanipun legendaarinen kuminauha
- 5.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 6.Haluatko pehmeämmät pyyhkeet? Näin ne kannattaa pestä


















