Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Japanilaisen ruoan ainekset vertailussa

Teksti:
Helena Saine-Laitinen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 21.8.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Japanilaiset arvostavat ruokahetkessä makujen tasapainoa ja esteettistä esillepanoa. Oikeaoppisen sushin valmistukseen tarvitaan esimerkiksi wasabia, soijakastiketta ja riisiviinietikkaa.

Perinteinen japanilainen ruoka on miedonmakuista, terveellistä, vähärasvaista ja lempeästi valmistettua. Riisi, kala ja kasvikset ovat tärkeimmät raaka-aineet. Kulttuurille tyypillinen raikas ja raaka­aineen luonnetta korostava maku syntyy mausteilla ja kastikkeilla. Niillä maustetaan riisiä, nuudelisalaatteja, sushia, tofua ja jopa drinkkejä.

Kastikkeita on monenlaisia, mutta jo muutaman erilaisen avulla pääsee kokeilemaan aitoja japanilaisia makuja. Suomalaiset ovat ottaneet omakseen monikäyttöisen soijakastikkeen, mutta muut itämaiset makuaineet ovat vasta löytämässä tietään pöytiimme. Tutustumisintoa on lisännyt sushibuumi, jonka myötä norileväarkit, wasabi ja etikkasäilötty inkivääri ovat kotiutuneet kauppojen hyllyille.

Tyypillisten sushipalojen, makien ja nigirien, ulkonäkö hivelee esteetikon silmää. Ruokailija pääsee osaksi maan ruokarituaalia, kun hän sekoittaa syömäpuikoilla wasabin soijakastikkeeseen pikkuriikkisessä kipossa ja pyöräyttää sushipalan siinä ennen suuhun viemistä.

Japanilaisella aterialla kaikki ruokalajit tuodaan pöytään samalla kertaa, ja niitä nautitaan omaan tahtiin. Intohimoisimmat harrastajat hallitsevat puikoilla syömisen, ryystävät misokeittoa tottuneesti korvattomasta kupista ja järjestävät shabu-shabu-illallisia, joissa lihaa ja kasviksia kypsennetään maukkaassa dashiliemessä fonduen tapaan.

Astiat kuvausrekvisiittaa Sokoksesta.