Piparjuuri antaa loppuvuoden lisukkeille sopivasti särmää
Kokeile joulupöytään sopivia lisukkeita, joissa raikkaan pippurinen piparjuuri yhdistetään punajuuriin, kalaan ja hölskytyskurkkuihin.

Paahdettuja punajuuria tummalla tarjoiluastialla piparjuurikastikkeella, saksanpähkinöillä ja timjamilla koristeltuna. Lautasella kolme haarukkaa. Lautasen vieressä saksanpähkinöitä ja piparjuurikastiketta kulhossa.
Voimakkaan aromikas piparjuuri maustaa loppuvuoteen sopivat lisukkeet ja kastikkeet. Piparjuuri on totuttu yhdistämään etenkin kylmiin kala- ja liharuokiin, kuten paahtopaistiin sekä erilaisiin lohi- ja katkaraputahnoihin. Sitä kannattaa kuitenkin kokeilla ennakkoluulottomasti myös kasvisten ja juuresten kanssa.
Tuoreesta piparjuuresta saa reilusti makua pikkeleihin ja etikkasäilykkeisiin. Niihin se kannattaa kuoria ja viipaloida ohuiksi lanteiksi tai tikuiksi.
Jos ruoka-annoksen haluaa viimeistellä piparjuuriraasteella, se kannattaa lisätä vasta juuri ennen tarjoilua. Tuore piparjuuri on herkkä raaka-aine, joka menettää arominsa melko nopeasti raastamisen jälkeen. Myöskään kova lämpö ei sovi piparjuurelle, sillä se muuttaa maun herkästi kitkeräksi.
Erityisen hyvin tämä maustekasvi toimii kastikkeissa, jossa on rasvaa leikkaamassa sen ärhäkkää makua. Muun muassa ranskankerma, smetana ja kuohukerma ovat hyviä pohjia piparjuurikastikkeille.
Näillä lisukkeilla piristät joulupöytää
Paahdettujen punajuurten makeus sointuu sitruunalla ja mustapippurilla maustettuun piparjuurikastikkeeseen. Pikantit saksanpähkinät tuovat tähän jouluiseen lisukkeeseen oman lisänsä.
Graavattu lohi on klassikko, jota voi piristää ja muunnella erilaisilla mausteilla. Tässä ohjeessa lohi graavataan ja maustetaan limen mehulla sekä kuorella. Yön yli graavautunut kala tarjoillaan kylmän smetanakastikkeen kanssa, jota piristää tuore piparjuuriraaste.
Talvisissa hölskytyskurkuissa yhdistyy aromikas kumina ja voimakas piparjuuri. Hölskykurkut valmistuvat vartissa, joten ne saa pöytään raikkaaksi lisukkeeksi nopeastikin, jos ainekset löytyvät kotoa.
- 1.Mitä teet kahvinkeiton jälkeen? Moni pilaa pannunsa turhaan
- 2.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 3.Näin syntyy helppo kesäviikko: 7 herkullista ideaa ruokapöytään
- 4.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 5.Laitatko haarukat väärin tiskikoneeseen? Niihin tarttuu likaa
- 6.Nämä mökkituliaiset toimivat aina – parhaat ideat kesään














