Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Uudet särkikalapihvit ovat palvelus järville – "Mitä mainionta lähiruokaa"

Teksti:
Rami Niittysalo
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.9.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomalainen syö vuodessa vajaat 15 kiloa kalaa. Suurin osa siitä on norjalaisen lohen kaltaista tuontikalaa. Nyt tulevat uudet kotimaiset kalatuotteet.

Kotimaisen kalan, erityisesti särkikalojen, syömisellä on positiivia vaikutuksia suomalaisen järvi- ja meriluonnon ekosysteemiin.

Runsaat särkikalakannat ylläpitävät ja voimistavat vesistöjen rehevöitymistä. Tuoreen tutkimuksen* mukaan kalojen biomassaan sitoutuu paljon ravinteita, ja järvissä veden fosforista yli puolet voi olla kaloissa. Lisäksi särkikalat vähentävät vesistöjen eläinplanktonin määrää ja tuovat ravinteita takaisin pohjasedimentistä vesikerrokseen.

Särkikalojen tehokalastusta on viime vuosina tehty ekologisesti rohkaisevin tuloksin esimerkiksi Lahden Vesijärvellä.

"Hoitokalastuksen tavoitteena on pitää särkikalojen kannat pieninä ja taata petokaloille riittävän hyvät elin- ja kasvuolosuhteet. Aina vaikutukset eivät ole pysyviä. Usein kalastus vähenee alkuinnostuksen jälkeen, ja leväsamennus valtaa jälleen järven", sanoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Heikki Peltonen.

Särkikalojen syöminen on hyväksi paitsi paitsi luonnolle, myös ihmiselle itselleen.

Todellista superfoodia, kun ne tarjoillaan kuluttajille maistuvassa muodossa.

"Suomalaisten puhtaiden vesien särkikalat ovat mitä mainiointa lähiruokaa ja metsämarjojen kaltaista todellista superfoodia, kun ne tarjoillaan kuluttajille maistuvassa muodossa", kertoo Helsingin Kalatalo Oy:n myyntijohtaja Petri Hautala.

Helsingin Kalatalo Oy:n valmistamien Kotimaista Luonnonkalapihvien raaka-aineina ovat Ikaalisten Kyrösjärveltä, Lahden Vesijärveltä ja Pietarsaaren Larsmossa nuotalla, rysällä ja katiskalla kalastetut lahnat sekä Ikaalisten Kyrösjärveltä samoilla välineillä pyydetyt sulkavat.

Tuotteesta 50 prosenttia on lahnan ja sulkavan kalamassaa. Kalapihvipakkauksessa on neljä kappaletta kalapihvejä, ja pakkauksen kokonaispaino on 240 grammaa. Luonnonkalapihvejä on saatavilla kaikissa Prismoissa ja useissa S-marketeissa.

*Särkikalakantojen vaikutusta järvien kuntoon tutkittiin Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisemassa The Role of Fisheries in Optimal Eutrophication Management -tutkimuksessa.

LUE MYÖS

WWF:n Kalaopas auttaa tekemään vastuullisia kalavalintoja

Kalavallankumous tulee – kaksi miljoonaa suomalaista haluaa syödä enemmän kotimaista kalaa

Kotimaista-kala ui kauppoihin

Kotimainen kala Ruokakupla-podcastin aiheena

Ruokamanifesti: Lisää kotimaista kalaa kauppoihin