Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vuohenmaidosta syntyy herkullisia juustoja

Teksti:
Katri Schröder
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 29.8.2013
|
Muokattu: 15.1.2024
Suurin osa juustoista valmistetaan lehmänmaidosta, mutta myös muiden eläinten, kuten vuohen, maidosta. Vuohenjuusto sopii esimerkiksi leivän päälle, salaattiin ja piirakoihin.

Vuohen- eli kutunjuusto valmistetaan kuumentamalla maito ja lisäämällä siihen juoksutetta. Juustomassa leikataan paloiksi, ja niistä valutetaan hera pois. Lopuksi juustomassa laitetaan muotteihin, suolaveteen.

Muotista kumottaessa juusto on valkoista ja pehmeän kermaista, ja sen maku on mieto. Kypsyessään lisää juusto muuttuu kuivaksi ja murenevaksi, ja se alkaa saamaan tyypillistä, luonteikasta makua.

Vuohenmaito on rasvaisempaa kuin lehmänmaito. Vuohi tuottaa noin neljä litraa maitoa vuorokaudessa eli noin tuhat litraa vuodessa.

Erilaisia vuohenjuustoja

Tuorejuustomainen vuohenjuusto

Pehmeä vuohenmaitojuusto sopii käytettäväksi tuorejuuston tavoin. Se sopii levitteeksi voileiville, voileipäkakkujen täytteeksi, keittoihin, salaatteihin ja leivontaan. Maku on miedon makeahko ja pehmeä.

Valkohomepintainen vuohenjuusto

Ranskalaisesta valkohomevuohenjuustosta käytetään myös nimitystä chèvre. Usein se valmistetaan tangon muotoiseksi, ja se on kauttaaltaan samettimaisen valkohomeen peittämä. Nuoressa juustossa on pieni ydin, joka murenee helposti. Kypsyessään sisus pehmenee.

Tangosta on helppo leikata kiekkoja, jotka voi pikaisesti paistaa pannulla. Valkohomepintainen vuohenjuusto sopii juustotarjottimelle, salaatteihin, piirakoiden täytteeksi, munakkaisiin ja viipaleina pihvin päälle sekä paistettuna salaatteihin ja leivän päälle.

Kypsytetty vuohenmaitojuusto

Mitä kypsytetympi eli vanhempi juusto, sitä kovempi, kuivempi ja voimakkaamman makuinen juusto on. Kypsytetty vuohenmaitojuusto sopii salaatteihin, piirakoihin ja juhlahetkien herkutteluun tuoreiden tai kuivattujen hedelmien sekä hapokkaan valko- tai punaviinin kera.

Lisää aiheesta