
Välimerellinen focaccia-voileipäkakku
Ainekset
Focaccia
Pinnalle
Marinoidut kasvikset
Fetavaahto
Lisäksi
Valmistus
Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (42 astetta). Sekoita jauhot, sokeri, suola ja hiiva kulhossa. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa. Taikina saa jäädä löysäksi.
Kastele kädet vedellä. Taittele taikinaa nostamalla yhdestä reunasta keskelle. Käännä kulhoa 45 astetta ja nosta taas reuna keskelle. Toista tämä yhteensä 8 kertaa ja jätä taikina lepäämään 10 minuutiksi. Toista taittelu ja taikinan lepääminen vielä 2 kertaa. Viimeisen taittelun jälkeen sivele taikina öljyllä (1 rkl), peitä kulho tuorekelmulla ja laita jääkaappiin vähintään 8 tunniksi.
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle. Öljyä reunat huolellisesti. Kumoa taikina vuokaan ja levitä vuoan reunoille asti. Kohota peitettynä huoneenlämmössä 2 tuntia.
Valuta öljy (½ dl) taikinan pinnalle ja painele pintaan kuoppia sormilla. Paista 225-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Irrota varovasti vuoasta ja anna jäähtyä.
Valuta oliivit. Huuhtele ja puolita tomaatit. Kuori sipulit. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi ja hienonna valkosipuli. Pese sitruuna, raasta kuori (1 tl) ja purista mehua (2 rkl). Hienonna basilika. Sekoita marinoitujen kasvisten ainekset kulhossa. Anna maustua vähintään 15 minuuttia.
Murenna feta kulhoon. Lisää ½ desilitraa jogurttia ja soseuta sauvasekoittimella tahnaksi. Sekoita joukkoon loput jogurtista.
Huuhtele kurkku. Vedä kurkusta juustohöylällä pituussuunnassa ohuita viipaleita. Puolita viipaleet vielä pituussuunnassa.
Nosta focaccia tarjoilulautaselle ja levitä fetavaahto pinnalle. Aseta päälle marinoidut kasvikset. Kääri kurkkuviipaleet rulliksi ja nosta kasvisten joukkoon.
Vinkki: Focaccia-voileipäkakun leikkaamiseen sopii parhaiten sahateräinen veitsi.
Vinkki: Marinoi kasvikset ja valmista fetavaahto halutessasi jo edellisenä päivänä. Focaccia kannattaa kuitenkin täyttää vasta juuri ennen tarjoamista.
Vinkki: Mikäli valmistat voileipäkakun juhlien noutopöytään, voit halutessasi paistaa focaccian suorakulmion mallisessa uunivuoassa (25 cm x 35 cm), leikata valmiiksi annospaloiksi ja täyttää vasta sen jälkeen.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.
Annos
100g
291
1219
13,9 g
4,4 g
32,1 g
3,5 g
2,3 g
8,1 g
2,1 g
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.
Ravintolaskelmassa ei huomioitu:
1,5 tl kuivahiivaa,
oliiviöljyä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli