Jussipekka Jyväsjärvi, 29, avaa tietokoneen kotonaan Helsingissä. Hän laittaa puhelimen äänettömälle. Nyt pitää sulkea muu maailma tietoisesti ulkopuolelle ja keskittyä.
On alkamassa jälleen yksi Jussipekan työvuoroista vapaaehtoisena Sekasin-chatissa. Chat on matalan kynnyksen anonyymi palvelu, johon voivat ottaa yhteyttä kaikki 12–29-vuotiaat.
Chatissa voidaan keskustella mistä vain aiheesta, joka painaa mieltä.
”Nuoret oireilevat ja voivat pahoin, se on ihan selvä. Heidän sydämellään on isoja ja pieniä asioita. Tämä on hyvä auttamismuoto”, sanoo Jussipekka.
Palvelulle on huutava tarve juuri nyt. Maailmantilanteen epävarmuudet, kuten sota ja pandemia, koskettavat meitä kaikkia. Chatin jonossa on moninkertainen määrä nuoria siihen nähden, kuinka monelle pystytään vastaamaan.
Päivystäjät ovat tottuneet siihen, että keskusteluissa voi tulla eteen mitä vain. Ukrainan sodan alkaessa yhteydenottojen määrä kaksinkertaistui päivässä.
”Monet nuoret ovat pelänneet konfliktin leviämistä. Syttyykö maailmansota, ulottuuko se Suomeen? Katastrofiajattelu on tyypillistä silloin, kun on muutenkin paha olo. Myös monet suomenvenäläiset ovat ahdistuneita tilanteesta.”
Samoin koronapandemian alussa viestien määrä räjähti, ja pandemian vaikutus näkyy chatissa yhä. Korona vaikeutti erityisesti niiden arkea, joille koti on hankalin paikka olla.
”Syttyykö maailmansota, ulottuuko se Suomeen?”
”Rutiinien puuttuminen on vaikuttanut varsinkin ahdistuksen, itsetuhoisuuden tai päihteiden kanssa painivien elämään. Yksinäisyys ja syrjäytymisen kierre ovat kiihtyneet.”
Jussipekka aloitti chatin vapaaehtoisena syksyllä 2019. Hän oli miettinyt sitä jo pitkään, ja silloin aika oli sopiva. Aluksi hän valmistautui työvuoroon käymällä mielessään läpi eri aihepiirejä.
”Saimme koulutuksessa perehdytysmateriaalia tietyntyyppisiin tilanteisiin. Nyt kokemus jo kantaa, enkä enää mieti asioita etukäteen”, hän sanoo.
Chatiin saa tulla puhumaan myös pienistä arkisista asioista, jotka kuuluvat tavalliseen elämään. Nuorimpien huolet koskevat usein koulua, perhettä, murrosikää, yksinäisyyttä tai kiusaamista. Perhe- ja kaverisuhteisiin liittyvät jännitteet mietityttävät.
”Riippuu ihan nuoresta, millainen keskustelusta tulee. Jotkut ovat hyvin tottuneita sanoittamaan omia tilanteitaan, toisilla saattaa olla vain epämääräistä pahaa oloa.”
Monelle Sekasin-chat on ensimmäinen paikka, jossa he uskaltavat kertoa huolistaan.
”Avun pyytäminen jännittää ja se voi tuntua nöyryyttävältä ja nololta. On ravistelevaa myöntää, ettei pärjää. Aika moni sanoo, ettei ole koskaan puhunut asiasta kenellekään ennen tätä.”
Vaikka aina ei voi tehdä kovin paljon konkreettista, Jussipekan tuntuma on, että keskustelut eivät ole koskaan turhia.
”Paras apu on kuunnella ja ottaa paha olo vastaan, vaikka sitä ei aina voi ratkaista.”
Nuoret ansaitsevat hyvän kuuntelijan
Vapaaehtoiset saavat itse määritellä omat työvuoronsa. Väsyneenä ei työtä kannata tehdä, sen Jussipekka on huomannut.
”Nuoret ansaitsevat hyvän, aktiivisen kuuntelijan”, hän sanoo.
Jokaisen työvuoron päätteeksi Sekasin- chatin työntekijät tarjoavat mahdollisuuden purkukeskusteluun. Siellä saa käydä läpi esiin tulleita asioita. Vapaaehtoisia arvostetaan ja heidän hyvinvoinnistaan halutaan pitää huolta.
”Olen siitä kiitollinen. Joskus asiat jäävät pyörimään mieleen, mutta uniin ne eivät ole tulleet.”
Jussipekka suhtautuu omaan rooliinsa realistisesti.
”Maailma, jossa elämme, on tällainen. Nuorten paha olo ja ongelmat ovat olemassa joka tapauksessa. Olen tyytyväinen, jos voin omalta osaltani auttaa nuoria.”
Oman vastuunsa Jussipekka näkee siinä, että hän ottaa jokaisen nuoren oikealla tavalla vastaan ja pyrkii auttamaan.
Vapaaehtoistyöstä saa enemmän voimia kuin mitä se vie, hän sanoo. Toki on yksilöllistä, mikä ketäkin kuormittaa.
”Minulle raskaimpia ovat ne keskustelut, joissa tulee esiin monitahoisia ongelmia. Silloin tajuaa, että voi mennä monta vuotta, ennen kuin nämä ratkeavat.”
Palaute, jota päivystäjät saavat, on mukavaa, yleensä kiittelevää.
”Joskus joku pyytää chatissa anteeksi, että joudut nyt kuuntelemaan tätä. Se on jotenkin liikuttavaa. Mehän olemme paikalla juuri sitä varten.”
Koulussa on aina liian kiire
Jussipekka tekee päivätyötä aineenopettajana helsinkiläisellä ala-asteella. Hän kertoo, että ilmiöt koulumaailmassa ja chatissa ovat pitkälti samoja. Silti työ on aivan erilaista.
”Koulussa on aina liian vähän aikuisia ja aivan liian kiire. Siksi siellä ei ole juuri mahdollisuuksia kohdata nuorta yksilöllisesti. Chatissa ainakin ehdin sanoa kaiken, minkä haluan. Siinä mielessä tämä on itselleni jopa terapeuttista.”
Koulussa joutuu sietämään sitä, ettei voi tehdä mitään, vaikka näkeekin ongelman. Opettajan työssä on myös paljon tavoitteita, joita pitää koko ajan seurata.
”Koulussa on aina liian vähän aikuisia ja aivan liian kiire.”
”Chatissa voi vain reagoida siihen, mitä nuori kertoo. Vaikka aiheet ovat raskaita, tämä on aina kivaa.”
Jo teininä Jussipekka oli hyvä kuuntelija. Nuoren miehen silmissä onkin herkän ihmisen lempeä ja tarkka katse.
”Minulla oli auttajan maine ja olen luonteeltani sellainen, että minun puoleeni oli helppo kääntyä. Nyt kun kokemusta jo on, eteen tulevat asiat eivät ole koskaan täysin uusia.”
Korvausta työstä hän ei ole kaivannut.
”Elämäntapaani ja arvoihini istuu hyvin se, että voin antaa ajastani nuorille pyyteettömästi. Vapaaehtoistyö tuo merkityksellisyyttä elämään.”
Kampanjalla tehoa vapaaehtoistyöhön
Viime syksynä S-ryhmä oli mukana Pidä huolta -kampanjassa, jolla kerättiin rahaa Sekasin-chatin toimintaan. Kampanjan tuotolla on tehostettu vapaaehtoistoimintaa ja mahdollistettu muun muassa noin 300 uuden vapaaehtoisen mukaan tulo tänä vuonna. Se ilahduttaa Jussipekkaa.
”Rohkaisen tulemaan mukaan toimintaan. Moni miettii, onko nuorten kysymyksiin vastaaminen liian vaikeaa, mutta tässä myös oppii koko ajan. Mieli ry antaa erittäin hyvää taustatukea, eikä työn kanssa jää yksin”, hän sanoo.
”Nuoret tarvitsevat meitä, ja se tekee työstä mielekästä.”
