On perjantai Hotelli Vantaan ravintola Tulisuudelmassa, ja tulossa on poikkeuksellinen yö: tarkoitus on kuunnella naisten vessassa, mistä naiset todella puhuvat.
Puolenyön jälkeen vessaan tulee Laura Nevalainen, jolla on jalassaan kiiltävän punaiset korkokengät. Kahdeksan sentin korko ja kiiltävä lakeripinta saavat vessassa aikaan ihastuneita huudahduksia.
Näyttävät kengät ovat yhtä näyttävissä jaloissa: Nevalaisen sääriä peittävien verkkosukkahousujen alta pilkottaa kukka-aiheinen tatuointi, ja lyhyt nahkahame viimeistelee kokonaisuuden.
Laura ja hänen ystävänsä Emma Nurminen ovat tulleet Tulisuudelmaan kuuntelemaan illan livekeikkaa. He ovat vessassa lepuuttamassa jalkojaan.
Samalla tulee huomioitua toisen biletyyliä.
”Sä näytät upealta”, toteaa Emma Lauralle.
Lauseeseen kiteytyy naisten vessan syvin olemus: se on suljettu tila, jossa naiset kehuvat ja kannustavat toisiaan.
Hotelli Vantaan legendaarinen ravintola Tulisuudelma on jo vuosikymmenien ajan tunnettu paikkana, jossa etsitään rakkautta, unohdetaan arki, tanssitaan ja juhlitaan.
Ravintolan puolella pyörii jättimäinen discopallo. Tanssilattialla yhtenäinen ihmismassa hytkyy musiikin tahtiin ja basson rytmin tuntee sisäelimissä asti.
Naistenvessassa tunnelma on aivan toinen. Siellä on rauhallista ja kiireetöntä.
Iso tila on päällystetty punaisilla kaakeleilla. Lähes seinän kokoisen peilin koristekullatut kehykset luovat ylellistä tunnelmaa. Moni pysähtyy peilin eteen tarkistamaan asuaan tai lisäämään huulipunaa.
Kimaltavaan paljettimekkoon pukeutunut Jaana vetää helmaa alaspäin ja pohtii sen pituutta. Mekko on kutistunut hieman pesussa ja se arveluttaa häntä. Muut vessassa olijat kannustavat Jaanaa kantamaan itsensä ja mekkonsa ylpeydellä.
Naisten vessassa kuultua
Jaanan ryhti suoristuu. Hän pöyhii vaaleita hiuksiaan ennen kuin poistuu ravintolan humuun, alttiiksi katseille ja kohtaamisille.
”Epävarmuutta on niin paljon”, punaisilla korkokengillään hurmannut Laura Nevalainen vastaa kysymykseen, miksi kehuu muita naisia tilaisuuden tullen.
Emma Nurminen korostaa kehumisen lisäksi kuuntelun tärkeyttä. Aina ei tarvitse tarjota ratkaisua ongelmaan. Toisen tukemiseen ja kannatteluun riittää usein vain kuunteleminen.
Nurminen pysäyttää ohi pyyhältävän naisen vessan ovella ja sanoo tälle muutaman sanan. Nainen vilkaisee jalkoihinsa ja kiittää.
”Sekin on naisten puolella olemista, ettei anna toisen poistua vessapaperia kengässään.”
”Annekin on täällä!”
Samassa työpaikassa olevat naiset nauravat löytäessään toisiaan vessasta. Ison firman työntekijöistä osa tuntee toisensa vain yrityksen intranetistä, mutta käsienpesualtaan luona on luontevaa esittäytyä.
Ryhmäkeskustelu kääntyy nopeasti naisten väliseen solidaarisuuteen miesvaltaisella alalla.
Yhteinen mielipide on, että etenkin nuoria naisia pitäisi saada enemmän töihin rakentamisen ja teknologian toimialalle.
”Ja ihaniin vessakohtaamisiin!”, Anne Paasikari huudahtaa.
Seurue ottaa vessaselfiet ja jatkaa yhteistä juhlailtaa ravintolan puolella.
Vessan ovi käy tiheästi illan mittaan. Osa kävijöistä hoitaa vain pakolliset asiat, toiset tulevat vetämään henkeä ravintolasalin hektisyydestä.
Sellainen on Saija, joka purkaa tunteitaan ystävälle. Syy hämmennykseen on jatkuvissa vastoinkäymisissä miesten kanssa.
Tutussakin porukassa miehet säikkyvät Saijaa, eikä hän ymmärrä miksi. Saija haluaisi miesten kertovan, mikä hänessä on vikana.
Yhdestä vessan kopeista kajahtaa kovaäänisesti ja napakasti: ”Ei mikään!”
Samankaltaista kommentointia ja keskustelua toisilleen tuntemattomien naisten kesken tapahtuu pitkin iltaa. Yksi murehtii ulkonäköään, toinen parisuhdettaan, kolmas asuaan, hiuksiaan tai työtilannettaan. Muut samassa tilassa olevat naiset antavat henkistä tukea.
”Mä buustaan sua!”