Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

SOK:n uusi pääjohtaja Hannu Krook luotsaa S-ryhmän hiilinegatiiviseksi vuoteen 2025 mennessä. Se onnistuu yhtiön mission mukaisesti vain yhdessä tekemällä.

”Keskiarvoisesti tekeminen ei riitä” – SOK:n uusi pääjohtaja haluaa pitää riman korkealla

Teksti:
Satu Savela
Kuvat:
Meeri Utti
Julkaistu: 23.3.2021
|
Muokattu: 25.3.2021
SOK:n uusi pääjohtaja Hannu Krook korostaa yhdessä tekemisen merkitystä. Se sopii erinomaisesti niin S-ryhmän arvomaailmaan kuin hänen harrastamaansa jääkiekkoon.

Hannu Krook muistaa hyvin ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Hän oli 15-vuotiaana talonmiehen apulaisena elektroniikka-alan yrityksessä Perloksella Nurmijärvellä.

”Leikkasin nurmikkoa ja maalasin ikkunoiden pokia ja karmeja”, Krook muistelee.

Ensimmäiseltä kesältä saatu oppi on kantanut tähän asti: työt pitää aina tehdä erinomaisen hyvin.

Kun Krook valittiin viime vuoden lopulla SOK:n uudeksi pääjohtajaksi, se herätti ylpeyttä myös hänen ensimmäisessä kesätyöpaikassaan.

”Isä oli aikanaan samassa paikassa töissä ja oli nyt tavannut sen aikaisia kollegojaan. Siellä oli tuumattu, että Sokoksen kassalta voi päästä pääministeriksi, mutta Perloksen talonmiehen apulainen voi päästä pääjohtajaksi”, Krook kertoo nauraen.

Nyt hän johtaa yli 40000 ihmistä työllistävää S-ryhmää ja uskoo vahvasti yhtiön missioon: teemme yhdessä Suomesta paremman paikan elää.

Miksi hakeuduit SOK:n pääjohtajaksi?

”Viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet urani parasta aikaa alueosuuskauppa Varuboden-Oslan toimitusjohtajana. Kun minua houkuteltiin pääjohtajaksi, koin sen kunniatehtävänä. Toki muutama huonosti nukuttu yö näin isoa päätöstä edelsi.”

Mikä on pääjohtajan tehtävä?

”Minun tehtäväni on olla luomassa yhtiölle visiota ja suuntaa sekä pitää rimaa korkealla. Keskiarvoilla johtaminen tai keskiarvoisesti tekeminen ei ole mielestäni hyväksyttävää. Meidän täytyy tehdä kaikkemme, että Suomi on parempi paikka elää. S-ryhmällä on isona toimijana tässä hyvin merkittävä rooli.”

Mikä on S-ryhmän tärkein tehtävä?

”Me olemme mukana yli miljoonassa asiakaskohtaamisessa päivittäin, eli olemme vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Tehtävänämme on tuottaa asiakasomistajille hyötyä ja helpottaa heidän arkeaan. Tarjoamme pysyvästi edullisen ja mahdollisimman vastuullisesti tuotetun ruokakorin.

Ja mitä enemmän asiakas ostoja meille keskittää, sitä enemmän hän hyötyy siitä Bonusten kautta. Bonukset ovat monelle asiakasomistajuuden tärkein ja näkyvin asia. Maksoimme viime vuonna Bonuksia lähes miljoona euroa päivässä.”

Miten asiakasomistaja pääsee mukaan tekemään Suomesta parempaa paikkaa?

”Voisi sanoa, että S-mobiili on asiakasomistajan kaukosäädin. Pystymme jalostamamme datan avulla tarjoamaan asiakasomistajille paljon hyödyllistä tietoa.

Suositusta Omat ostot -palvelusta voi seurata ostosten hiilijalanjälkeä, kotimaisuutta ja terveellisyyttä. Tällä tavalla jokainen asiakas voi tehdä itselleen sopivia arvovalintoja, jotka parhaimmillaan parantavat yhteistä maailmaamme.”

Mikä on S-ryhmän rooli Suomessa?

”S-ryhmä on suurin yksityinen työllistäjä Suomessa, ja olemme myös merkittävä veronmaksaja. Osuuskauppamme toimivat eri puolilla Suomea ja rakentavat monin tavoin paikallista hyvinvointia.

Olemme monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka, jossa opetellaan työelämää. Kiinnitämme paljon huomiota siihen, että nuori saa hyvän perehdytyksen ja että hänelle on tarvittavaa tukea tarjolla.

Haluamme pitää huolta myös siitä, että senioreillekin annetaan mahdollisuus tehdä töitä oman jaksamisensa mukaan, vaikka osa-aikaisesti eläkkeellä.”

Mikä on osuustoiminnallisen S-ryhmän vahvuus?

”Kotimaisuus. Olemme 100-prosenttisesti suomalainen yritys. Tavoitteenamme on tuottaa omistajillemme hyvää. Ketjubrändimme ja myymäläverkostomme luovat vahvan kilpailuedun.

Ei pidä myöskään unohtaa ryhmämme lähes 40 000 työntekijää ja 2,4 miljoonaa asiakasomistajaa, jotka hyötyvät niin Bonuksista kuin ilmaisista peruspankkipalveluistamme.”

Mitä korona tarkoitti S-ryhmälle?

”Korona oli rajoitusten takia kova kolaus ravintola- ja hotellipuolelle. Onneksi pystyimme ruokakaupoissamme tekemään hyvää tulosta, joka sitten osaltaan paikkasi menetettyjä tuloja. Saavutimme ihan kohtuulliseen kokonaistulokseen.

Olen todella ylpeä siitä, miten onnistuimme työllistämään ravintola- ja hotellityöntekijöitä ruokakauppoihin, verkkokauppaan ja logistiikkaan. Verkkokaupan kasvu vaati lisäkäsiä keräilypuolelle. Korona nostatti yhteishenkeä, ja myös asiakkaiden arvostus kaupan työtä kohtaan nousi. Se oli hienoa nähdä omin silmin.”

Hannu Krook – vapaalla

  • Hoitaa perheen kauppa-asiat. Mies on tuttu näky Nurmijärven S-marketissa: ”Olen kyllä kokeillut verkkokauppaakin, mutta tykkään käydä kaupassa.”

  • Harrastaa pappajääkiekkoa: ”Pukukoppi pitää miehen nöyränä”. Lisäksi kalastaa, pelaa golfia ja tennistä.

  • Perheeseen kuuluu opettajana työskentelevä vaimo, jonka kanssa on pidetty yhtä 1980-luvun lopulta lähtien. Aikuiset lapset Oskari ja Ida asuvat jo omillaan.

  • Lempiruoka on sushi.

  • Jos pandemia sallii, viettää pääsiäisen Lapissa: ”Aiemmin laskettelimme, mutta nyt hiihdämme.”

Lue myös nämä