Oho! Lapsiani naurattaa, miten suomalaiset käyttäytyvät

Kotikadullamme Grassessa on ”drive in” -postilaatikko. Se tarkoittaa, että postilaatikko töröttää jalkakäytävältä tielle päin niin, ettei pitkäkätisen tarvitse kuin työntää kirje auton ikkunasta suoraan luukkuun. Todellisuudessa postilaatikkoon yltäminen ratista on todella hankalaa. Siksi autosta on noustava viemään kirjeet laatikkoon.

Täällä kirjeitä kulkee paljon, ja tämän tästä istunkin omassa autossani ja katson korvat savuten, kun edessäkulkija jättää autonsa keskelle tietä ja nousee hoitamaan postiasiansa autojonosta välittämättä, vaikka vieressä olisi parkkipaikkoja tarjolla.

Samanlaista turhautumista tunnen, kun supermarketin kassahenkilö kääntyy poskipussailemaan vuoroon tullutta kollegaansa ja unohtaa asiakkaansa jonoon. Tai silloin, kun edessä autoileva tyrkkii ryppyistä viiden euron seteliään minuuttitolkulla tietulliautomaattiin, vaikka pankkikorttia vilauttamalla pääsisi eteenpäin sekunnissa. Argh!

Suomessa käytiin hiljattain keskustelua julkisesta tilasta ja siitä, kuinka monet naiset kokevat joutuvansa väistämään kadulla vastaantulevia miehiä. Jos ei väistä, saattaa joutua tönityksi, he kertoivat. Toki myös toisenlaisia kommentteja kuultiin: joidenkin miesten mielestä taas naiset vievät liikaa tilaa.

Tönimisestä luettuani päädyin ulkosuomalaisena puntaroimaan, kuinka monin eri tavoin yhteisiä tiloja käytämme ja huomioimme muita. Tajusin, ettei minua ole Ranskan-vuosien aikana tarkoituksella tönitty koskaan, mutta muunlaista harmia olen tuntenut monta kertaa. Sen sijaan, että kadunvarresta käytäisiin kamppailua ohjeistamalla tai tyrkkimällä, tuntuvat ranskalaiset yksinkertaisesti ottavan oman tilansa ja aikansa silloin kun siltä tuntuu.

Vielä näin vuosienkin jälkeen suomalaista, tehokkuutta arvostavaa sisustani hiertää turha vitkuttelu. Minusta ihmisen on hyvä kulkea niin, ettei häiritse muita. Kaupan kassalla edetään rivakasti. Lenkkipolulla ei kuljeta neljä vieretysten. Ja silloin kun kävellään paikasta toiseen, mennään reippaasti eikä madellen. Hop hop, huomaan tämän tästä kirittäväni, mitä perhe katsoo silmiään pyöritellen.

Suomessa vieraillessamme ranskalainen aviopuoliso sen sijaan huomauttaa tämän tästä supermarketin kassajonoista, joissa perässäkulkija hengittää niskaan tai pahimmillaan törkkii kärryllä selkämystä. Nopeammin!

Lapsia puolestaan naurattaa, kun vahingossa laukullaan kolauttanut ohikulkija hönkäisee suustaan oho, eikä pardon. Tyttäreni mielestä mukavaa sen sijaan on, että vaatekaupassa voi käydä ilman, että myyjä tulee juttelemaan. Saa ainakin olla rauhassa.

Washingtonissa asuessani jaoin työmatkajalkakäytäväni hölkkääjien ja pyöräilijöiden kanssa. Tykkäsin kovasti paikallisesta tavasta jakaa tuo yhteinen tila. Jos lähestyi edessä kulkevaa häntä nopeammin, tuli tätä varoittaa kertomalla, miltä puolelta aikoi kohta ohittaa: ”on your right” tai ”on your left!” Näin toinen saattoi väistää.

Piti vain muistaa, että kumpi olikaan vasen ja kumpi oikea.