Haluatko nähdä selfie-ilmeeni? Olet jo nähnyt sen

Vietin juuri lomaviikon mökillä, keskellä korpea ja ilman somea. Kun tulin takaisin kaupunkiin, avasin kotioven ja näin ensimmäisenä itseni kokovartalopeilissä. Ryvettynyttä mökkiolemustani katsellessa tajusin, etten ollut murehtinut ulkonäköäni kokonaiseen viikkoon.

Mökillä ei ollut ainuttakaan peiliä, eikä puhelin ollut normaaliin tapaan liimautunut käteeni. Somen ja oman peilikuvani sijaan olin katsellut ainoastaan rakkaiden ihmisten naamoja, ja oloni tuntui kevyeltä.

Peilittömän ja selfiettömän mökkiviikon jälkeen aloitinkin miettiä, onko oman naamani jatkuva näkeminen syy ajoittaiseen itseinhooni.

Olen kuullut teoriasta, jonka mukaan meidän ei kuuluisi nähdä omaa naamaamme tai vartaloamme juuri lainkaan. Muinainen ihminen saattoi katsella itseään ainoastaan heijastuksena vedenpinnasta. Mutta tyynelläkään säällä kuvajainen ei ollut kovin tarkka, ja hyvä niin.

Peilin keksiminen merkitsi aikanaan täysin uuden, yksilökeskeisen aikakauden alkamista ihmiskunnan historiassa, sanoo brittiläinen historioitsija Ian Mortimer. Peili mahdollisti itsensä tarkastelun ja arvioinnin uudella tavalla. Katse kääntyi ulkomaailmasta sisäänpäin, ja identiteetin uudeksi rakennuspalikaksi muodostui oma kuvajainen.

Nykyään ihmiset tuijottelevat itseään loputtomasti sosiaalisessa mediassa, etäpalavereissa ja videopuheluissa. Se kaikki tuntuu lisäävän itsekrittisyyttä ja itseinhoa ruokkivaan ilmiöön kunnolla kierroksia. Sisäistä kriitikkoa on vaikea hiljentää, kun oma naamani tulee vastaan kaikkialla ja muistuttaa kauneusvirheistäni jatkuvasti.

Omista kasvoistaan saa nykymaailmassa palautetta myös tuntemattomilta. Olen saanut keskustelupalstoilla kuulla huulten ärsyttävästä törröttämisestä somessa ja tunnustan: kyseessä on oma selfie-ilmeeni. Kieli kitalakeen, jotta kaksoisleuka katoaa, huulet vähän törrölleen ja ryhti paremmaksi.

Ja selfie-ilmeitä on muillakin. Usein huomaan, miten tuttujen ihmistenkin olemus ja kasvot muuttuvat selfiekameran tai peilin edessä itselleni vieraiksi. Selfie-ilme lienee jonkinlainen haarniska, jonka ajatellaan suojelevan.

Eräässä tv-ohjelmassa intouduin puhumaan niin, että unohdin selfie-ilmeeni. Katsellessani aitoa itseäni ruudulta ajattelin olevani ruma. Miten surullista!

Kasvojen ilmeet ja kehon asennothan viestivät koetusta tunteesta toisille, eikä niillä ole mitään tekemistä kauneusstandardien kanssa. Itsekin luen eleistä ja ilmeistä toisten tunteita, ja ehkä juuri siksi katson muiden ihmisten kasvoja ja kehoa paljon lempeämmin kuin omiani.

Sanotaan, että itselleen pitäisi puhua yhtä kauniisti kuin ystävälle. Olen ehdottomasti samaa mieltä, mutta luulenpa, ettei omalle kuvajaiselle kuulu puhua yhtään mitään.

Ehkä parempi ja luotettavampi peili meille jokaiselle löytyy läheisistä ihmisistä. Kävihän omaa kuvajaistaan tuijotelleelle Narkissoksellekin lopulta huonosti.