Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jari saapui muuttumisleikkiin rennossa hupparissa ja farkuissa. Stylistin avulla hänelle lähdettiin hakemaan arjen tyylikkyyttä.

Jari pukeutui nuoruusvuosiensa vaatteisiin – muuttumisleikissä hän sai uuden aikuismaisemman tyylin

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Jonna Monola
Julkaistu: 5.9.2023
|
Muokattu: 11.9.2023
Tamperelainen erityisluokanopettaja Jari oli jämähtänyt lukiosta tuttuun sporttityyliin. Stylisti Milla Muurimäki loihti hänelle aikuisen miehen ajattoman smart casual -tyylin.

Vuodet kuluvat, mutta pukeutuminen jämähtää jonnekin teiniaikojen ja nuoruuden välimaastoon.

Tämä monen suomalaisen ongelma oli tuttu myös tamperelaiselle Jarille, 52, joka saapui elokuun alussa Prisman järjestämään muuttumisleikkiin Helsingin Konepajalle.

Itsevarma ja energinen erityisluokanopettaja sanoi, että keski-ikäisten miesten perisynti on tekonuorekkuus.

”Viihdyn farkuissa todella hyvin. Johtuneekohan se siitä, että olen 70-luvun lapsi?” Jari kommentoi.

Mies toivoi, että muuttumisleikki toisi hänelle uusia, aikuisempia ideoita pukeutumiseen. Erityisen kipeästi hän kaipasi vinkkejä smart casual -tyyliseen vaatetukseen.

Smart casualilla tarkoitetaan siistimpää arkityyliä. Se sopii töihin tai juhlavampiin tilanteisiin, joissa ei ole tiukkaa pukukoodia. Kyseessä on vaatekaapin perusvaatetus, joka toimii useimmissa tilanteissa.

Stylisti Milla Muurimäki tarttui haasteeseen vaihtamalla Jarin farkut, t-paidan ja hupparin asuun, joka koostui beigeistä twill-housuista, valkoisesta t-paidasta, ruskeavalkoisista lenkkareista, vaaleanruskeasta vyöstä, ruskeasta bleiseristä ja avokadon värisestä paidasta.

”Tämä on tyylitelty versio Jarista. Hänelle sopivat maanläheiset ja pehmeämmät sävyt”, Muurimäki kertoi.

Uuden vaatetuksen lisäksi Jari sai uuden ilmeen meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalaisen käsittelyssä. Ammattilainen poisti Jarin tavaramerkiksi muodostuneet korvakorut ja loihti hänelle uuden kampauksen muuttamalla jakauksen paikkaa ja muotoilemalla hiuksia niitä erottelemalla.

Lisäksi Ruotsalainen muotoili Jarin partaa, jota hän piti liian leveänä erityisesti keskiosasta.

”Parrat ovat tosi trendikkäitä, mutta niitä pitäisi muotoilla paljon useammin kuin hiuksia. Muotoilu kerran viikossa tekee tosi hyvää.”

”Hyvin jarimainen”

Ammattilaisten kanssa vietetty päivä oli meneväiselle Jarille hauska irtiotto keskellä lomaa. Hän esiintyi ammattikuvaajien edessä jopa häkellyttävän rennosti.

Uuden tyylinsä suosikiksi Jari nimesi vihreän paidan, jota hän piti ihanan pehmeänä. Myös pikkutakki oli mieleinen, sillä se oli samaan aikaan lämpimän ja jämäkän oloinen, mutta ei liian kuuma.

Jarin mielestä kokonaisuus oli ilman pikkutakkia ”hyvin jarimainen”. Pikkutakin kanssa se muotoutui oman näköiseksi, mutta hieman aikuismaisemmaksi.

Stylisti Muurimäki huomautti, että moni suomalainen pelkää kauluspaidan tai pikkutakin tekevän pukeutumisesta ”liian siistin”. Pelko on turha, sillä pienillä muutoksilla, vaikkapa hihat käärimällä, lookista tulee tarvittaessa sopivan rento.

Smart casual -tyyli on myös helppo päivittää muodin mukaiseksi uusilla asusteilla.

”Asuun voi siis ostaa tarvittaessa vaikkapa uudet lenkkarit tai päähineen.”

Muuttumisleikki oli Jarille yksi kesän kohokohdista.

Mies totesi, että muutos kannattaa aina. Tyyliä kannattaa muokata elämänvaiheiden mukaan.

”Se, että näyttää ulkoisesti samalta kuin sisältä, on elämässä kannattavaa.”

Lue myös