Jättinalle, robotti ja lautapeli – leluosaston guru vinkkaa joulun hittilahjat - Yhteishyvä

Jättinalle, robotti ja lautapeli – leluosaston guru vinkkaa joulun hittilahjat

Hanna Matikainen myy leluja Jumbon Prismassa.

”Tänä vuonna pehmot ovat todella suuria”, kertoo Prisma Jumbon viihteen ja kodintekniikan myyntialuevastaava Hanna Matikainen.

Lapset ovat leluosaston asiantuntija-asiakkaita. Onneksi he myös auliisti jakavat osaamistaan, sanoo Hanna Matikainen, joka on saanut myydä Jumbon Prismassa leluja jo yli 15 vuotta.

Jaa Somessa
Teksti
Sirkku Saariaho
Kuvat
Meeri Utti

Kuka tekee ostopäätökset leluosastolla?

Pienet tulevat asiakasomistajat päättävät itse leluhankinnoistaan. He tietävät tarkkaan, mitä haluavat. Rajoitteena heillä on tiukka budjetti ja aikuinen, joka muistuttaa, että kukkarossa on seitsemän euroa, ja sen mukaan pitää toimia.

Mistä tiedät, mikä on halutuin lelu juuri nyt?

Kun meille kauppaan tulee uusi leluvalikoima, kontaktoin hyvissä ajoin pieniä asiantuntijoita. Minä kyselen paljon, ja he kertovat lelujen uusista ominaisuuksista ja niiden merkityksistä leikeissä. He ovat hyvin innokkaita jakamaan tietojaan. Koska lelujen valikoima on niin laaja, näistä keskusteluista on tullut tärkeä opetuskanava meille myyjille.

Onko uusin aina parasta?

Ei todellakaan. Monet lelut ja pelit ovat ilahduttaneet jo nykyisten asiakkaiden vanhempia tai jopa isovanhempia. Puiset junanradat kestävät useamman sukupolven leikit, ja vanhaa rataa voi aina täydentää. Afrikan tähti, Trivial Pursuit ja Cluedo ovat pelejä, joihin ei kyllästytä.

Nappivalinnat lahjoiksi

1. Robotit tulevat! Tänä vuonna robotit ovat siirtyneet ihan uudelle tasolle. Monissa roboteissa on opettavaa teknologiaa ja sovelluksia. Robotteja voi nyt ohjelmoida itse siirtämään tava-roita, liikkumaan ja tekemään temppuja.

2. Pehmolelut ovat mahtavia! Jättinalleja, suloisia kissoja, ihania yksisarvisia ja dinosauruksia. Toiminnalliset pehmolelukoirat heiluttavat häntää, tanssivat ja laulavatkin.

3. Lautapelit! Suomen Leluyhdistys valitsee kokemusasiantuntijoidensa kanssa vuoden parhaat uudet lautapelit eri-ikäisille joka syksy. Pelissä kuin pelissä melkein parasta on kuitenkin se, että sitä saa pelata yhdessä muiden kanssa.

Lue myös

Julkaistu: 21.11.2018
Muokattu: 12.12.2018
Jaa Somessa