Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kasvispannukakku

Fork and knife
7 Annosta
Fork and knife
7 Annosta
Kasvispannukakkuun tulee pinaattia, kesäkurpitsaa, parsakaalia ja juustoraastetta. Paista uunissa puoli tuntia.

Ainekset

2 kpl
Munaa
8 dl
Maitoa
4 dl
Vehnäjauhoja
1 tl
Suolaa
1 kpl
Valkosipulinkynsi
50 g
Rasvaa
50 g
Pakastepinaattia
1/2 kpl
Kesäkurpitsaa
300 g
Parsakaali
1 dl
Juustoraastetta, esim. emmentaalia

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Riko kananmunat kulhoon, lisää puolet maidosta ja kaikki jauhot sekä suola ja puristettu valkosipuli. Sekoita tasaiseksi ja lisää loppu maito. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Pilko parsakaali pieniksi paloiksi ja keitä muutama minuutti. Valuta parsakaalit ja sulata pinaatti. Lisää taikinaan pinaatti, juustoraaste ja puolet sulatetusta rasvasta. Voitele laakea uunivuoka lopulla rasvalla. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle kasvikset. Paista noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa annospaloiksi.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Margareta Nygård
Julkaistu: 15.7.2009
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.