Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mustaherukka-yrttimarinoitu filee

Fork and knife
10 Annosta
Fork and knife
10 Annosta

Ainekset

1 1/2 kg
Naudan ulkofileetä

Esimarinadi

2 dl
Punaviiniä
1 dl
Öljyä
2 rkl
Juoksevaa hunajaa
1 tl
Rosmariinia
1 tl
Timjamia

Paistamiseen ja maustamiseen

2 rkl
Öljyä
1 1/2 tl
Suolaa
1 tl
Rouhittua mustapippuria

Jälkimarinadi

1 dl
Oliiviöljyä
1 dl
Mustaherukkahyytelöä
2 rkl
Soijakastiketta
1 rkl
Tummaa balsamiviinietikkaa
1 kpl
Ruukku tuoretta basilikaa
1 rkl
Timjamia
Rouhittua mustapippuria

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sekoita esimarinadin ainekset. Kuivaa liha ja poista rasvat. Siirrä liha marinadin kanssa pakastepussiin ja nosta vuokaan. Pyörittele niin, että marinadi jakautuu tasaisesti. Siirrä jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi. Kääntele muutaman kerran.

Ota filee huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Kuivaa filee ja heitä marinadi pois. Ruskista liha  öljyssä ja hiero pintaan suolaa ja pippuria. Nosta liha uunivuokaan ja työnnä paistomittari paksuimpaan kohtaan. Kypsennä 125-asteisen uunin keskitasolla noin 1,5 tuntia kunnes sisälämpötila on 65 astetta. Tällöin filee jää sisältä punertavaksi. Kääri liha folioon ja anna vetäytyä 30 minuuttia. Sekoita jälkimarinadin ainekset. Siirrä filee ja marinadi pussiin. Anna maustua jääkaapissa silloin tällöin käännellen 1–2 vuorokautta. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Tarjoa kylmänä.

Miltä maistui?
Resepti:
Elina Jyväs
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 21.4.2013
|
Muokattu: 5.12.2018

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

406

1697

25,0 g

3,9 g

8,9 g

8,7 g

0,1 g

32,9 g

0,7 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 tl Rosmariinia,

1 tl Timjamia,

1,5 tl Suolaa,

1 tl Rouhittua mustapippuria,

1 rkl Timjamia,

Rouhittua mustapippuria.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli