Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pinaatti-savulohipasta

timer-icon30 min
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Pasta on juhlaruokaa, kun sen höysteenä on tuoretta pinaattia ja kylmäsavulohta. Paista munat siten, että keltuainen jää löysäksi ja toimii pastan kastikkeena.

Ainekset

300 g
Pennepastaa
250 g
Tuoretta pinaattia
1 kpl
Sipuli
3 rkl
Oliiviöljyä
1/2 tl
Suolaa
150 g
Kylmäsavulohta
4 kpl
Kananmunaa
Suolaa
Mustapippuria
Silputtua basilikaa
Parmesaaniraastetta, halutessasi

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kiehauta pinaatti kiehuvassa vedessä. Puserra kuivaksi siivilässä ja silppua. Kuumenna öljy paistokasarissa, lisää silputtu sipuli ja kuullota se pehmeäksi. Lisää pinaatti ja kuumenna sekoitellen. Mausta suolalla ja pippurilla. Silppua sekaan lohi.

2

Paista munat öljytilkassa siten, että keltuainen jää valuvaksi. Mausta munat kevyesti suolalla ja pippurilla. Kääntele pinaatti-lohiseos kuuman, valutetun pastan sekaan. Jaa annokset lautasille. Silppua pinnalle basilikaa ja lisää halutessasi raastettua parmesaania. Nosta paistetut munat annosten päälle.

Miltä maistui?
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 25.2.2016
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

501

2097

23,5 g

4,8 g

50,3 g

1,0 g

2,8 g

21,3 g

0,8 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

250 g Tuoretta pinaattia,

0,5 tl Suolaa,

Suolaa,

Mustapippuria,

Silputtua basilikaa,

Parmesaaniraastetta, halutessasi.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli