Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Näin pavlova onnistuu! Katso täydellisen pavlovan resepti ja herkulliset vinkit

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 29.3.2022
|
Muokattu: 29.9.2023
Millainen marenki pavlovaan kannattaa tehdä? Millä pavlova täytetään? Katso vinkit onnistuneen marengin valmistamiseen sekä pavlovan täyttämiseen ja viimeistelyyn. Kurkkaa myös ihanat pavlovareseptit!

1. Näin syntyy paras marenki pavlovaan

Marengin valmistamiseen tarvitaan yksinkertaisimmillaan vain kananmunan valkuaisia ja sokeria, mutta pavlovaresepteissä marenkiin lisätään yleensä myös maissitärkkelystä ja pieni tilkka etikkaa. Niiden tehtävä on varmistaa, että marengista tulee sisältä sitkaista ja pinnaltaan rapeaa. Etikka ei kuitenkaan marengissa maistu. Sen sijaan voit maustaa marenkivaahdon muilla aineksilla. Esimerkiksi jäähdytetty suklaasula tai pikakahvijauhe sopivat marengin maustamiseen. Jos haluat pavlovapohjaan värikkäitä raitoja, värjää osa vaahdosta elintarvikevärillä. Vegaaninen pavlova valmistuu säilykekikherneiden liemestä eli aquafabasta.

2. Jäähdytä marenki uunissa ja säilytä kuivassa paikassa

Paista marenkipohjaa uunissa matalassa lämmössä pitkään. Anna sen myös jäähtyä uunin jälkilämmössä, jotta se pysyy rapeana. Pavlova täytetään ja koristellaan juuri ennen tarjoamista. Valmistele täytteet ja koristeet etukäteen, mutta kokoa pavlova vasta kun pääruoka on syöty tai kahvipöytä katettu. Säilytä jäähtynyt marenkipohja siihen saakka esimerkiksi tiiviin kakkukuvun alla tai isossa tiiviissä rasiassa kosteudelta ja valolta suojattuna.

3. Täytä pavlova maustetulla kermavaahdolla ja sesongin hedelmillä tai marjoilla

Helpoin pavlova saa täytteekseen sokerilla maustettua kermavaahtoa. Jos haluat kermavaahtoon enemmän makua, sekoita siihen esimerkiksi maustettua rahkaa, mascarponejuustoa tai paksua maustamatonta jogurttia. Voit maustaa vaahdon myös sitruunalla tai limellä raastamalla joukkoon pestyn hedelmän raastettua kuorta. Kokeile myös vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta ja maustamattomasta jogurtista tehtyä täytettä. Kruunaa pavlova raikkailla hedelmillä tai marjoilla. Valitse yksi ihana maku tai kokoa pinnalle kokonainen hedelmätarha erilaisista hedelmistä ja marjoista. Leikittele muodoilla ja väreillä. Koristele leivonnainen pelkästään keltaisilla hedelmillä tai punaisilla marjoilla. Voit myös leikata hedelmistä pienillä muoteilla erilaisia kuvioita.

4. Lisää pinnalle makoisia sattumia ja herkullisia raitoja

Jos kaipaat pavlovaan vielä pientä makulisää, lusikoi sen somisteeksi hillonokareita, suklaa-pähkinälevitettä, hedelmäsosetta tai lemon curd -sitruunatahnaa. Tai sulata hieman suklaata ja valuta se raidoiksi pavlovan päälle. Myös monet rouskuvat makupalat sopivat pavlovan viimeistelyyn. Murenna täytteen päälle keksejä, raasta suklaata tai ripottele kookoshiutaleita. Myös pienet marenkimurut sopivat pavlovan koristeeksi. Älä unohda myöskään yrttejä! Esimerkiksi minttu antaa herkulle raikkaan loppusilauksen.

Täältä löydät lisää ihania marenkileivonnaisia: