Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tommi Juhala on saanut Suomalainen Menestysresepti -kilpailussa tuomaristolta runsaasti kehuja tuotteestaan.

Ovatko Menestysresepti-kisaajien riskit hallinnassa? Tehtävä saa Tommin avautumaan menneisyydestään

Teksti:
Juho Kahilainen
Kuvat:
Saku Tiainen
Julkaistu: 30.6.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Yrittäjät pohtivat seitsemännessä jaksossa, millaisia riskejä tuotteeseen tai yritystoimintaan kohdistuu.

Tehtävä saa Äidin Patukalla voittoa tavoittelevan Tommi Juhalan syviin mietteisiin. Hän kertoo jaksossa avoimesti, että kokemusta on myös siitä, kun asiat menevät ikävällä tavalla.

“Olen oikea ihminen kertomaan siitä, millaista on, kun asiat eivät ole vahvimmalla mallilla. Olen nuoruudessani ollut esimerkiksi peliriippuvainen ja siitä on seurannut kymmenientuhansien eurojen velat, joita on saanut monet vuodet hoitaa“, Tommi kertoo vakavana.

“Polkuni on tehnyt minusta sellaisen kuin olen nyt. Olen nöyrä, koetan oppia ja mennä eteenpäin.“

Entä mitä hän ajattelee ongelmastaan tällä hetkellä?

“Olen aina peliriippuvainen, mutta uskon, että osaan sitä asiaa hallita. Ensi vuonna koittaa se päivä, kun olen velkani pois maksanut“, Tommi toteaa.

Suomalainen Menestysresepti -tv-sarjan uudet jaksot maanantaisin Neloselta kello 20. Katsottavissa myös Ruutu.fi-suoratoistopalvelussa.

Lisää luettavaa Suomalainen Menestysresepti -finalisteista: