Jerika, 20, ei kaipaa kaupunkiin – koti, kauppa ja tunnelma pitävät nuoren naisen pikkukylässä

”Auton keulaan osui peura, mitä pitää tehdä?”

Jerika Anttila, 20, on töissä Tampereen Teiskossa sijaitsevan Terälahden Salessa ja tietää kokemuksesta, että kyläkaupan työntekijänä voi joutua ratkomaan mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä.

Terälahtea voi kutsua pikkukyläksi, vaikka se on osa Tampereen pohjoista suuraluetta. Täällä suurin osa asukkaista on kesämökkiläisiä, jotka tulevat säiden lämmettyä ja lähtevät jälleen syksyn tullen. Jerika Anttilalle Terälahti on kotipaikka, jossa on kaikki hänelle tarpeellinen, kuten hyviä ihmisiä, luontoa ja rauhaa.

Salen takana virtaa Kiimajoki, joka on osa historiallista tukkien uittoreittiä. Kiimajoen koskien kuohua on ajan mittaan hyödynnetty niin sahan, myllyn kuin sähkölaitoksen toiminnassa. Nykyään joella on 17 kilometrin mittainen melontareitti.

Moni Anttilan lapsuudenystävistä on muuttanut pieneltä paikkakunnalta isompiin ympyröihin. Tilastojen mukaan Terälahdella asuu alle 500 henkilöä, joista 20–24-vuotiaita on vain parikymmentä. Jerika on yksi heistä, eikä hän halua lähteä.

Yksi iso syy on työpaikka, Terälahden ainoa kauppa, Sale, josta Anttila sai paikan täytettyään 18 vuotta. Hän kävi samalla lukiossa Tampereella ja teki kaupalla töitä 15 tuntia viikossa. Koulu sujui hyvin, eikä työkään oikeastaan tuntunut työltä, vaan kivalta tavalta viettää vapaa-aikaa.

”Toiset kävi jalkapallotreeneissä, minä töissä”, Anttila nauraa ja vertaa lukioaikojen työntekoa säännölliseen harrastukseen.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi viime jouluna Anttilalle tarjottiin paikkaa paikallisen alakoulun koulunkäyntiavustajana. Anttila halusi kuitenkin jäädä töihin kaupalle, jossa työajat ja vapaat ovat joustavampia.

Sale on Terälahden ainoa kauppa ja monien paikallisten kohtaamispaikka. ”Täällä saa hyvän käsityksen siitä, mitä paikkakunnalla tapahtuu", Anttila kertoo. Kuulumisten vaihdossa asiakkaiden kanssa käydään läpi niin lastenlasten vierailut kuin metsätöissä tehtyjen puiden määrä.

Moro, moro!

Asiakkaat huikkaavat tervehdyksiä tullessaan kauppaan.

Mökkiasukkaat täyttävät vesikanistereita kaupan eteisessä ja ilmoitustaululla mainostetaan peräkonttikirppistä, tietokonehuoltoa ja kesäkanoja. Hyllyissä on myynnissä paikallisten pienyrittäjien tuotteita.

Lämmin kesäpäivä houkuttelee monia juomaostoksille ja kauppa käy vilkkaana. Maalaisidylli on käsinkosketeltavaa. Anttila toteaa sen olevan hyvinkin totta kesäisin. Talvella kaupassa voi kulua tuntikin ilman yhtään asiakasta.

Suuri osan kaupassa kävijöistä on tuttuja toisilleen ja mökkiläisistäkin tulee nopeasti vakioasiakkaita.

”Täällä juttu luistaa ja on letkeää. Kenelläkään ei ole kiire kaupasta pois.”

Esko Salminen, 78, on tullut hakemaan mansikkahilloa lettuihin ja saa samalla Jerika Anttilalta opastusta käteisnostoihin kassalta. "Paistan lettuja joka viikko, oli kesä tai talvi", Salminen kertoo arkirutiineistaan.

Maria Mansikkamäki, 24, on Jerika Anttilan työkaverina kesän ajan. Mansikkamäki opiskelee Amsterdamissa kansainvälistä kauppaa ja palasi lapsuutensa mökkimaisemiin kesätöihin. "Täällä porukka todella tuntee toisensa. Joka toinen asiakas on kyllä huomannut uudet kasvot kassalla."

Mennä vai jäädä?

Tänä kesänä Anttilan on tehtävä valintoja lähitulevaisuutensa suhteen. Mielessä on sekä jatko-opinnot että mahdollinen välivuosi. Molemmissa suunnitelmissa Terälahden Salella on suuri merkitys. Mikäli opiskelupaikka Tampereella aukeaa, hän haluaa jatkaa nimenomaan tässä tutussa kaupassa töitään. Toisaalta pidempikin pesti kiinnostaisi.

”Olen juurtunut Terälahteen. Voisin jäädä välivuodelle vain ollakseni täällä töissä.”

Välivuosi tarjoaisi Anttilalle mahdollisuuden toteuttaa unelmaa matkustelusta. Salesta hän saa palkatonta vapaata reissuja varten ja työkaverit tukevat nuoren halua nähdä maailmaa.

Jerika Anttila viihtyy Terälahden kylätunnelmassa. "Tämä on minun näköiseni paikka. Naapurit eivät ole aivan vieressä, mutta silti on yhteisöllisyyttä ja halutessaan Tampereen keskustaan pääsee bussilla tunnissa."

Terälahden Sale on paikkakunnan keskus, jossa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia. Tien toisella puolella toimii kahvila ja lahjatavaramyymälä.

Entä miten kävi sen peuran, joka kolaroi auton kanssa? Se sai onneksi vain pienen töytäisyn ja jatkoi matkaansa hyväkuntoisena. Säikähtänyt kuski halusi kuitenkin varmistaa miten tilanteessa tulee toimia, ja tuli kysymään apua kaupalta.

”Me olemme paikallinen matkatoimisto ja infopiste”, Anttila kertoo nauraen.

”Täällä saa hyvän käsityksen siitä, mitä paikkakunnalla tapahtuu.”